malaga karnevaalit

Taas on aika juhlia – Malaga täyttyi karnevaalihumusta

Espanjalaiset kantavat himojuhlijoiden mainetta. Malagassa vuosia asuneena en voi kieltää, etteikö kansa olisi – ainakin täällä Andalusiassa – maineensa veroinen. Fiestoja ja ferioita riittää vuoden ympäri. Kalenterivuodesta on hankalaa löytää juhlatonta koloa.

Sen lisäksi, että uskonnollistenkin pyhäpäivien vietosta on tehty musiikin, ruoan, juoman ja tanssin täyteisiä, löytyy juhlakattauksesta kirkon ulkopuolisia juhlia. Sellaiset ovat esimerkiksi tammi-helmikuussa juhlittavat karnevaalit, joihin liittyvät hupilaulukuorot, asukilpailut, kukkasodat ja kulkueet ovat vallanneet Malagan keskustan viimeisen kuukauden ajan.

Aiempina vuosina karnevaalit ovat menneet multa aina jostain syystä vähän ohi. Joulun ajan juhlista, etenkin loppiaisen suurista kulkueista selvittyä, ei kai ole löytynyt intoa uusiin rientoihin. Oman lähipiiriin ei myöskään ole sattunut karnevaalikuoroihin kuuluvia tai asukilpailuihin hurahtaneita paikallisia.

karnevaalit malaga

Tänä vuonna olen kuitenkin useana viikonloppuna pysähtänyt kuuntelemaan katujen kulmilla mitä luovemmissa naamiaisasuissa hoilaavia kuoroja. Pilalaulujen aiheet liikkuvat  politiikasta, yhteiskunnan epäkohtiin ja julkisuuden henkilöihin. Minua ne eivät ole vielä onnistuneet kauheasti sykäyttämään, ainoastaan saaneet pohtimaan, kuinka suuri satsaus karnevaalit joillekin on. Se vaatii kuukausien mittaisia lauluharjoituksia, sievoisia summia asuihin ja lukuisia iltoja ja öitä kisaesityksissä…

Osallistuin tänä vuonna karnevaaleihin useammin kuin koskaan aiemmin. Nyt helmikuun toisena viikonloppuna sukelsin nimittäin oikein kunnolla karnevaalihumuun.

Ensin perjantaina olin ystävien kanssa katsomassa Plaza de la Contitución -pääaukion lavalla keikisteleviä Drag Queen -kisailijoita. Finaali oli houkuttanut aukion täyteen ihmisiä kylmästä (10 astetta) talviyöstä huolimatta. Yleisöä, meidät mukaan lukien, lämmittivät sekä värikkäisiin höyhen- ja paljettiasuihin sonnustautuneiden kuningattarien ilo ja nauru että olut- ja viinikojujen antimet.

karnevaalit malaga karnevaalit malagakarnevaalit malagakarnevaalit malaga

Kristo Strabagantha kruunattiin karnevaalien kuningattareksi.

Sunnuntaina hyppäsin uudelleen karnevaalitunnelmaan. Olimme  sopineet suomalaisten ystävieni ja heidän lapsiensa kanssa karnevaalitreffit Malagaan. Seurasimme puolilta päivin keskustan kaduilla sukkeloivia kulkueita. Värikkäiden, upeita yksityiskohtia sisältävien ja monta metriä korkeiden häkkyröiden alla kulki sekä lapsia, nuoria, naisia että miehiä.

malaga karnevaalitkarnevaalit malagakarnevaalit malagaEmme olleet ihan kartalla, minkä asukilpailusarjojen edustajat olivat liikkeellä ennen kuin huomasimme osan kantavan olkanauhoja. Málagan karnevaalien viimeisenä päivänä kulkueesta löytyi kaikki sarjat ja niiden jo aiempina päivinä kruunatut voittajat. Näimme siis koosteen koko hommasta.

Porukan mukana kulki myös tanssijoita, joiden musiikki pauhasi rullilla kulkevista kovaäänisistä. Kulkueen hahmot olivat viihdyttäviä, övereitä, mauttomia, prameita ja kaikkea siltä väliltä.karnevaalit malagaTämä kellomies kantoi voittajan nauhaa. Karnevaalien miesten sarjan ykkönen saa itselleen Dios Momo -tittelin. Se viittaa  kreikkalaiseen huvin ja vitsien jumalaan, Momoon. Tuo heppu ilmentyy monien kaupunkien karnevaaleilla eri muodoissa. Momoon liittyy paljon erilaisia perinteitä. Esimerkiksi Cádizin kaupungin kuuluisilla Karnevaaleilla Dios Momo -hahmo poltetaan karnevaalien päätteeksi.karnevaalit malagaTämä Reflejos tras el Jardín -nimeä kantava luomus valittiin Diosa del Carnavaliksi  eli karnevaalien jumalattareksi.karnevaalit malagaVaikka karnevaalien kantava teema on hauskuus ja ilo, paistoi kulkueessa viliseviltä kasvoilta myös muita tunteita.  Varsinkin pienimmät osanottajat vaikuttivat jopa tympääntyneeltä koko touhuun. Ymmärrettävää. Olivathan he raahanneet noita hulppeita (ja varmasti painavia) häkkyröitään pitkin esiintymislavoja ja katuja jo useana päivänä.

Viimeisen paljettiprinsessan käännyttyä kulman taa suuntasimme keskusaukiolle, jossa oli käynnissä laulukisojen finaalit.

karnevaalit malaga

Auringon paisteesta nauttivalle juhlakansalle jaettiin myös maksottomia boquerón-kala-annoksia. Suomalaisia muikkuja muistuttavat friteeratut pikkukalat kuuluvat karnevaalien päätöspäivään. Koko homma nimittäin päättyy suuren boquerón-kalahahmon polttamiseen rannalla.

Sunnuntai-iltapäivänä kalahahmoa rullataan ympäri kaupungin katuja aina Malagueta-rannalle asti. Siellä se ja karnevaaliajan hölmöilyt nousevat savuna ilmaan.

Legendan mukaan perinne kantaa satojen vuosien taakse. Eri kaupungeissa ja maissa, joissa karnevaalikulttuuri kukoistaa, on tapana päättää juhlinta jonkun hahmon hautaamiseen tai polttamiseen. Se symboloi uuden alkua.

boqueron karnevaalit malaga

Vaikka karnevaalit ovat nyt Malagan osalta ohi, jatkuu ilakointi vielä esimerkiksi naapurikaupungeissa Torremolinosissa, Benalmádenassa ja Mijasissa jopa parin viikon päähän. Karnevaaleja vietetään joka kaupungissa eri aikaan ja eri tavalla.

Karnevaalit on erikoinen ja monimuotoinen perinne. Oman kokemukseni mukaan sen historia ja perimmäinen tarkoitus on osin hämärässä paikallisillekin – ainakaan avomieheltäni en ole saanut puserrettua kovin särmiä vastauksia kysymyksiini juhliin liittyvistä yksityiskohdista.

Karnevaalien kerrotaan periytyvän jopa tuhansia vuosia vanhoista pakanaperinteistä. Vastaavia rientoja vietettiin jo muinaisessa Egyptissä ja antiikin Roomassa.

Keskiajalla karnevaaliaika liitettiin kristinuskon paastoperinteeseen. Ihmiset laittoivat elämän risaseksi ennen kuin 40 päivää kestävä, pääsiäiseen päättyvä paasto alkoi. Tuon laskutavan mukaan karnevaalit päättyvät laskiaistiistaihin. Laskiaista voikin kai ajatella suomalaisiksi karnevaaleiksi – tosin mittakaavassa, melutasossa ja väreissä Etelä-Euroopan ja Etelä-Amerikan keskitalven  rieha vetää huomattavasti pitemmän korren.

TOP 3 Espanjan suurimmat ja tunnetuimmat karnevaalit

  1. Santa Cruz de Tenerifen karnevaalit Kanarian saarilla
  2. Las Palmasin kaupunin karnevaalit Kanarian saarilla
  3. Cádizin kaupungin karnevaalit Andalusiassa

Eeva

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s