Ronda Andalusia Eevagamunda

Rotkojen ja romantiikan Ronda – ja mitä siellä ehtii nähdä päivässä?

Ronda, tuo Helmingwayta inspiroinut paikka, joka teki vaikutuksen ulkomaalaisiin vierailijoihin jo 1800-luvulla  huikeilla El Tajo -rotkon maisemilla, härkätaistelijoiden dramatiikalla, flamencolla ja andalusialaisella maalaisromantiikalla. Ronda ei jätä kylmäksi – ei vaikka suuntaisit sinne viileänä talvipäivänä kuten minä.

Olen käynyt Rondassa useita kertoja –  onhan se niin upea ja sijaitsee Malagasta vain sadan kilometrin päässä. Viime kerrasta oli kuitenkin vierähtänyt monta vuotta, joten oli aika palata romanttiseen rotkojen Rondaan.

36 000 asukkaan kaupunkiin kätkeytyy huikea historia roomalaisista, arabivaltaan ja bandoleros-lainsuojattomista Rondan voimakkaaseen härkätaistelukulttuurin.

Syrjäisen pikkukaupungin maine onkin kiirinyt kauas, eikä kaduilla voi välttyä törmäämästä japanilaisiin, yhdysvaltalaisiin, ranskalaisiin tai minkään muunkaan maalaisiin turisteihin. Suurin osa suuntaa Rondaan maakunnan pääkaupungista Malagasta, mutta kaupunkiin pääsee myös esimerkiksi Sevillasta 1,5 tunnissa.

Ronda

Ihan ensimmäiseksi suuntasimme ihailemaan niitä kuuluja rotkomaisemia, joista saa muuten nauttia näin alkuvuodesta ekstramausteella, mantelinkukilla. Malagan maakunnassa mantelipuiden kukkaloisto hehkuu hehkeimmin yleensä juuri helmikuussa. Niin tänäkin vuonna.

Vaikka mantelinkukin koristeltu Ronda on aivan ihania, suosittelen matkaamaan kaupunkiin vähän myöhemmin keväällä. Paras aika vierailla Rondassa (niin kuin kaikkialla Andalusian sisämaassa) on keväällä huhti-toukokuussa tai syksyllä syys-lokakuussa. Talvella lämpötilat voivat laskea lähelle nollaa, kun taas kesällä varjossakin mittarit paukkuvat yli 35 asteessa.

Jos matkaa Rondaan toukokuun viimeisellä viikolla, pääsee keskelle 1800-luvun romantiikkaa ja pukuloistoa. Ronda Romántica -juhlien ajaksi kaupunki heittäytyy parin sadan vuoden takaisiin meininkeihin ja täyttyy upeista asuista, esityksistä, ruoasta ja juomasta.

Ronda Andalusia EevagamundaRonda Andalusia Eevagamunda2018-02-26 09.12.49 1

Vaikka Ronda on pieni ja kävelemällä pääsee joka paikkaan, on siellä paljon nähtävää.

Kavalkadi yltää arabikuninkaiden palatseista puutarhoihin, viini-, bandoleros- ja härkätaistelumuseoihin, siltoihin ja luonnonkohteisiin. Jos on kuitenkin Rondassa vain päivän, on pakko valita, missä käydä. Tässä vinkkini:

1 Puente Viejo ja Puente Nuevo sekä niiden väliin levittyvä Cuencan puutarha

Ensimmäinen vinkki on Jardines de Cuenca -puutarhat (,jossa yllä olevat kuvat on otettu). Ne kirjaimellisesti roikkuvat El Tajo -rotkon rinteillä kahden sillan välissä.

Isompi ja kuvatumpi silta on uudempi, kuten myös nimi Puente Nuevo -kertoo. 98-metrinen, 1700-luvulla rakennettu kivisilta halkoo rotkoa luoden maagisen näkymän.

Jokainen Rondassa käyvä astelee varmasti turistien täyttämän Puente Nuevon yli ja kurkkii (jos korkeanpaikankammo ei vie jalkoja alta) sen kummallakin puolen olevilta näköalapaikoilta.

Vanhempi ja pienempi, Puente Viejo -silta seisoo puolestaan vanhalla, arabien aikaisella kaupungin portilla.  Nykyään kaupunki levittyy kummallekin puolelle rotkoa, mutta jo arkkitehtuurista huomaa, että Casco Viejo eli vanhakaupunki löytyy eteläpuolelta.

Iäkkäämpi 30-metrinen silta on ollut paikoillaan 1600-luvun alusta asti, jota ennen joen pystyi ylittämään vain uomassa seisovan pikkusillan kautta.

Myös seesteisemmältä vanhalta sillalta avautuu upeat maisemat kumpuilevalle maaseudulle. Tuolla puolen kaupunkia voi ihailla myös Rondan siluettia kirkon torneineen ja valkoisena töröttävää taloriviä jyrkänteen laidalla.

Ronda Andalusia EevagamundaRonda Andalusia EevagamundaRonda Andalusia EevagamundaRonda Andalusia EevagamundaRonda Andalusia Eevagamunda

2 Arabikylpylä

Väliin ei kannata jättää myöskään Baños Árabes -arabikylpylää. On uniikki kokemus sukeltaa sisään 1200–1300-luvulta peräisin olevaan kylpylärakennukseen. Altaisiin ei tosin pääse sukeltelemaan, sillä vettä kylpylässä ei ole. Eikä muuten ollut sen toiminta-aikanakaan. Arabikylpylässä oli roomalaiseen tapaan kylmä, lämmin ja kuuma sali, mutta isojen altaiden sijasta huoneissa oli vain höyryä ja vettä läträttäväksi.

Kylpylämuseossa pääsee kuulemaan englanninkielisen videon, jossa avataan kaupungin arabihistoriaa, kylpylöiden uskonnollista ja kulttuurillista merkitystä sekä kylpylän teknistä toimintaa.

Sisäänpääsymaksu 3,5 euroa ei ole suuri, vaikka ei nähtävyyden kokokaan päätä huimaa. Vierailu, jonka parasta antia on minusta pylväin koristellut kypylähuoneet ja katon tähtikuvioiset valoaukot, vie korkeintaan puoli tuntia.

Ronda Andalusia Eevagamunda arabikylpylä hammamRonda Andalusia Eevagamunda arabikylpylä

3 Casco Viejon eli kaupungin vanhimman osan kadut

Jos aikaa on vähän, itse suuntaan museoiden sijaan seikkailemaan kujilla ja toreille. Vanhasta kaupungista löytyy rappioromantiikkaa, andalusialaisia valkoisia taloja, mudéjar-muslimityylin jäänteistä kertovia torneja ja eri aikakausien kirkkoja.

Ihan vain Calle Armiñán -pääkatua pitkin käppäilemällä ja sen sivukujille kurkkimalla näkee paljon. Jos puikahtaa reilusti Plaza del Gigante -aukion ohi, pääsee ihanalle ja yleensä vähemmän tungoksesta kärsivälle Plaza de la María Auxiliadora -näköalapaikalle.

Alueella on myös pikkuputiikkeja, jotka kauppaavat nahkatavaraa, värikylläistä keramiikkaa ja tekstiilejä. Mahtuu joukkoon toki myös turistikamaa ja matkamuistoja pursuavia puoteja.

Ronda Andalusia EevagamundaRonda Andalusia EevagamundaRonda Andalusia EevagamundaRonda romantica Andalusia

4 Plaza Duquesa de Parcent -aukio

Vaikka Rondassa taivasta kohti kurkottelee yli tusinan verran kirkon torneja, omaa silmääni mielyttää niistä eniten Santa María la Mayorin kirkko. 1400-luvulla entisen moskeijan paikalle aloitetut rakunnustyöt tuottivat tuon kauniiden yksityiskohtien ja ulkopylväiden koristaman kirkon.

Kirkko seisoo Plaza Duquesa de Parcentin viihtyisällä aukiolla, jota koristaa myös Rondan kaupungintalo. 60 suurta kaari-ikkunaa kaunistavat 1700-luvun rakennusta. Aukion miljöö on viihtyisä appelsiinipuineen ja palmuineen. Etenkin hellepäivinä varjoisassa puistikossa kelpaa viilentyä suihlukähteiden liplatusta kuunnellen.

Ronda Andalusia

5 Mirador de Rondan näköalapaikka ja sen vieressä seisova härkätaisteluareena

Puente Nuevo -sillan lisäksi 99 prosenttia Rondassa vierailevista käy Mirador de Ronda -nimellä tunnetulla näköalapaikalla. Lännen suuntaan, kohti luonnonpuistoa avatuvat näkymät ovat huikeat. Kaikista ei ole astumaan takorautaparvekkeelle, josta on sadan metrin pudotus alas laaksoon.

Tuon huiman näköalapaikan vierustalla seisoo härkätaisteluareena. Oli härkätaisteluista mitä mieltä tahansa, on se osa Rondan kulttuurihistoriaa.

Jos härkätaistelukulttuuri  kiinnostaa, areenarakennuksen yhteydestä löytyy museo värikkäine asuineen, maalauksineen ja taisteluvälineineen. 7 euron lipulla pääsee vierailemaan myös itse areenalla.

Ronda Andalusia plaza de toros härkätaisteluareenaEevagamunda Ronda Andalusia

+ Ravintolavinkit:

Söimme tällä kertaa niin sanotun uuden Rondan puolella, Carrera Espinel -kadulla sijaitsevassa Restaurante Las Maravillas -ravintolassa. Luimme siitä hyviä arviota ja totesimme ne todeksi. Paikka oli siisti, rento ja moderni, palvelukin oli andalusialaista keskitasoa paljon parempi ja ruoka herkullista. Tapakset olivat perinteisiä, mutta pienellä omalla twistillä sävytettyjä.

Paikallista pystybaaritapas-meininkiä etsiville suosittelen usein tupaten täynnä olevaa La Lechuguita -ravintolaa, josta saa alle eurolla tapaksia. Se sijaitsee osoitteessa Calle Virgen de los Remedios 35.

Jos taas haluaa nauttia Rondan näkymistä ruokailun ohessa, kannattaa suunnata Plaza de la María Auxiliadora -aukiolle. El Campillo -ravintolan terassit levittyvät näköalatasanteelle, jossa tunnelman kruunaa usein katusoittajien andalusialainen kitara.

Voit seurata myös Bloglovin´in kautta

Seuraa Eevagamundaa myös Facebookissa ja fiilistele kuvia Instagramissa!

¿Qué ver en Ronda en un día? 

1 Puente Viejo, Puente Nuevo y los bonitos Jardines de Cuenca entre uno y otro

2 Increíbles Baños Árabes de los siglos XIII-XIV

3 Las estrechas calles del casco viejo

4 Plaza Duquesa de Parcent, donde se encuentra La iglesia de Santa María la Mayor, el edificio del Ayuntamiento y un parque

5 Mirador de Ronda (El balcón del coño) y la colindante Plaza de Toros

+ ¿Dónde comer? El Restaurante Las Maravillas en la Carrera Espinel

Eeva



24 Comments

  1. Espanjaan

    Kiva paikka ja todellakin, yhdellä kerralla tai jopa päivässä näkee paljon. Vaikuttavimmat näkymät ovat lähellä toisiaan. Itse kävimme siellä normaalilla reittibussilla Marbellasta ja myös matka oli ikimuistoinen.

    Tykkää

  2. Anna Koskela

    Olen käynyt Rondassa muutama vuosi sitten. En erityisesti ihastunut paikkaan, vaikka se ihan mukava pysähdyspaikka olikin Road Tripillä. En siis sano, että Ronda oli pettymys, mutta henkilökohtaisesti se ei vaan kolahtanut. Takana oli jo niin monta muuta hienoa paikkaa, että niiden yli oli ehkäpä hieman vaikea päästä.

    Olimme nyt muutama viikko sitten Malagassa ja kiertelimme viikon rannikkoa autolla. Ronda oli ehdolla, mutta näin aikaisin keväästä sää hiemankin sisämaassa oli vielä kovin sateinen ja kylmä. Siksi Aurinkorannikko vei voiton, ja pyörimme Marbella-Malaga akselilla.

    Tykkää

    1. eevagamunda

      Eihän kaikki vaan kaikille kolahda. Tuo reaktio ei yllätä etenkään Andalusiassa, kun on melkein ähkyyn asti ihania ja lumoavia paikkoja. 🙂 Ehkä vielä joskus annat Rondalle mahdollisuuden, mutta ehkä ihan hyvä, ettei se ollut nyt talven kylmimpään ja märimpään aikaan. Keväällä Ronda on kauneimmillaan.

      Tykkää

    1. eevagamunda

      Suosittelen lämpimästi Andalusiaa, jos et täällä päin ole käynyt! Rondan lisäksi yhtä upeita (tai upeampiakin) paikkoja löytyy lukuisia. Seuraahan blogia niin näet 😉 Blogi on niin tuore, että täältä mun kotiseudulta on vielä kymmeniä paikkoja esittelemättä.

      Tykkää

  3. Mimmu

    Tykästyin Rondaan!
    Meille sattui sateinen päivä, joka onneksi hellitti sitten myöhemmin joten päästiin myös kävellen ihastelemaan Rondaa.
    Olihan siellä noita turisteja jonkin verran (aasialaisia) mutta pääasiassa saatiin ihan rauhassa kulkea ja ihastella.
    Harmittamaan jäi se ettei ollut aikaa olla tuota päivää enemmän siellä,
    olisi ollut mahtavaa jäädä yöksi ja tutkia paikkoja lisää.

    Käytiin myös tuolla vanhalla sillalla ja sieltä jäi harmittamaan se ettei menty tutkimaan tuota arabi-kylpylää sen enempää, kiivettiin ylös läheltä lähtevät portaat ja käytiin ihailemassa sieltä maisemia.
    Ronda oli kyllä hurmaava ja jos palaamme vielä Espanjaan niin käydään varmaan siellä uudestaan, ehkäpä jopa yön yli..

    Liked by 1 henkilö

  4. Asko Leppilampi

    Suuri kiitos, kun vastasit uteluuni. Olemme 21.-28.4. Calahondassa Macdonald Doña Lola Resortissa. Vaikka olemme aiemminkin olleet niillä kulmilla pari kertaa, Ronda on näkemättä. Paljon sitä ovat ihmiset kehuneet, joten pakkohan se on käydä nyt katsomassa. Siinäkin mielessä kiitos tuosta esittelystä. Täytyy kahlata myös muut postauksesi läpi. Hienoa, kun olet niitä tehnyt iloksemme ja hyödyksemme.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s