Santorini Kreikka

10 matkakuvaa -haaste ja ihania reissumuistoja

Nyt pääsin toden teolla muisteleman ja fiilistelemään vanhoja reissuja, sillä päätin osallistua Enemmäin kuin äiti -blogin kuvahaasteeseen. Kaivelin siis arkistoista muiden matkabloggaajien tapaan kymmenen otosta. Jenna haastoi 10 kuvan blogihaasteessaan (vol 3) etsimään muun muassa kuvan yllättävästä tilanteesta matkalla, luksuksesta, idyllisestä elämästa ja arkkitehtuurista kauneimmilaan.

Monen teeman kohdalla painiskelin valinnan vaikeuden kanssa. 30 käymästäni maasta olisi ollut tarjolla hurjan monta kivaa ja hyvin erilaista otosta. Vaikka kuvia plärääminen hauskaa hommaa onkin, lopulta oli vain tehtävä päätökset. Osaltaan valintoihin vaikutti se, ettei vanhimmilta reissuilta ole kunnon kuvamateriaalia.

Tässä siis pidemmittä puheitta kymmenen matkakuvaani maailmalta:

Este post consiste en participar en un reto de 10 fotos del mundo hecho por la bloguera finlandesa ”Enemmän kuin äiti”.

 

1. Kaikkien aikojen lempiotokseni / Mi foto favorita de todos los tiempos

Mostar Bosnia-Hertzagovina Eevagamunda

Mostar, Bosnia ja Hertsegovina (2013)

Ensimmäinen teema oli ehkä kaikkein vaikein. Valitsin lopulta kuvan Bosnia ja Hertsegovinassa sijaitsevan Mostarin pikkukaupungin sillasta. 1500-luvulla rakennetun sillan kruunaama maisema on lumoava, jonka lisäksi silta on eri kansalaisuuksien rinnakkaiselon symboli (se yhdisti bosniakkien ja kroaattien kaupunginosat), jonka vuoksi se tuhottiinkin Jugoslavian sodassa vuonna 1993. Mostar on yksi mieleenpainuvimmista kohteistamme vuodelta, jolloin asuimme Serbiassa ja huristelimme busseilla ja junilla ympäri Balkania.

 

2. Yllättävä tilanne / Una situación sorprendente

Tabernas Almeria Andalusia Eevagamunda

Tabernas, Almería, Espanja (2015)

Muutama kesä sitten vierailimme Almeriassa, Fort Bravo Texas Hollywood -elokuvastudioilla ja niiden ympärille rakennetussa teemapuistossa, jossa jouduin länkkärien piirittämäksi. Studiota voi suositella leffafriikeille. Tuolla keskellä Euroopan suurinta autiomaata on kuvattu muun muassa länkkärileffoja, kuten Eastwoodin tähdittämä Hyvät, pahat ja rumat ja Daltonin veljekset. Almeria on muutenkin elokuvateollisuuden keskittymä, siellä on purkitettu  muun muassa Indiana Jones -leffoja ja Game of Thrones -sarjaa.

 

3. Läheltä löytynyt helmi / Un lugar increíble cerca de tu casa que no sabías que existía

Montefrío Granada Spain Eevagamunda

Montefrio, Granada, Espanja (2016)

Kuten niin moni muukin, minäkin löysin tämän helmen sen jälkeen, kun National Geographic -lehti listasi sen 10 maailman kauneimmat maisemat omaavan kylän joukkoon. Montefrio sijaitsee Andalusiassa, noin sadan kilometrin päässä kotikaupungistani Malagasta. 6 000 asukkaan kylän valkoinen talomeri ja erikoisen kalliomuodostelman päällä törröttävä kirkko luovat huikean ja valokuvauksellisen maiseman.

 

4. Valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä / Arena blanca y agua turquesa

Kuuba ranta Eevagamunda

Havanna, Kuuba (2015)

Vaikka huikeita valkohiekkaisia rantoja löytyy lähempääkin, kuten Espanjasta, ja etenkin Baleaarien saarilta, valkoisimpaan hiekkaan olen jalkani upottanut Kuubassa. Kuuban värimaailma oli muutenkin mieleenpainuva. Paratiisirantojen lisäksi minut hurmasivat värikkäät talot, autot, vaatteet, katumaalaukset ja ihmiset.

 

5. Jos pitäisi ajatella sanaa vapaus, näen silmissäni tämän / Si pienso en la palabra libertad, veo en mis ojos esto…

Grand Canyon USA Yhdysvallat Eevagamunda

Grand Canyon, Yhdysvallat (2014)

Tähän kuvaan ei paljon sanoja tarvita. Grand Canyonin huikeat maisemat saivat tuntemaan itsensä pieneksi – mutta samaalla vapaaksi.

 

6. Idyllistä elämää / Vida idílica

sisilia cefalu italia

Cefelu, Sisilia, Italia (2017)

Viime kesän Sisilian matkalla nähtiin aimo annos idyllistä elämää. Vaikka kaupungit ovat rappeutuneita, Palermo tai Cefalu jäivät mieleen aitoina ja viehättävinä. Kuvassa Cefalun kapeilla kujilla kruisaillut paikallinen ”kauppa-auto”.

 

7. Luksusta on… / Lujo es…

Santorini Greece Eevagamunda

Santorini, Kreikka (2016)

Mieleen ei tule upeimpia maisemia kuin Santorinissa. Kliseistä tai ei, rakastuin Oíaan, jossa valkoisena hohtava talomeri sinisine kupoleineen levittäytyy jyrkänteille.  Maiseman kruunaa taustalla puhtaan sinisena levittyvä Välimeri. Santorinista löytyy maisemien lisäksi muutakin luksusta. Saari on luksusta hakevien turistien suosima, mikä näkyy myös hinnoissa. Oli luksusmatkailija tai ei, kaikkien on koettava nuo uskomattomat maisemat kerran elämässään.

 

8. Arkkitehtuuria kauneimmillaan / Arquitectura más bella

Istanbul Turkki Eevagamunda

Istanbul, Turkki (2013)

Istanbulista on jäänyt mieleen etenkin arkkitehtuuri. Upeat moskeijat, kuten kuvassa oleva Hagia Sofia, ihastuttivat sekä miljoonilla yksityiskohdillaan että massiivisella koollaan.

 

9. Katkeransuloinen matkamuisto / Una memoria agridulce

Sarajevo Bosnia-Hertzegovina Eevagamunda

Sarajevo, Bosnia ja Hertsegovina (2013)

Sarajevon-visiitti oli täynnä ristiriitaisia tunteita. Kuva on surullisenkuuluisalta Mezarje Stadion -stadionilta. Vuoden 1984 olympiarenkaiden ja symbolien varjossa leviää nyt tuhansien valkoisten hautakivien meri. Olympialaiskenttä muuttui alle kymmenen vuotta kisojen jälkeen hautausmaaksi, kun serbi-armeija piiritti kaupunkia yli 1 400 päivää ja jätti jälkeensä 11 500 kuollutta. Sarajevo on surullinen, valtavan historian omaava, todella mielenkiintoinen paikka. Suosittelen.

 

10. Paikka, jossa käymisestä on vierähtänyt liian pitkä aika / Un lugar donde tengo ganas de volver pronto

Groningen Hollanti Eevagamunda

Groningen, Hollanti (2011)

Hollannissa käynnistä on vierähtänyt aivan liian kauan. Groningenissa vaihto-opiskelu oli upea kokemus ja merkkasi sen jälkeisen elämän suunnan. Vaihtariromanssi ei hiipunut kotiinlähdön hetkellä, vaan johdatti parin mutkan kautta Espanjaan. Haaveena on palata muistelemaan ja katselemaan vanhoja tuttuja kulmia. Maailmassa vaan on niin paljon paikkoja, joissa en ole vielä käynyt, ja matkakohdetta valitessa vaakakuppi kallistuu useimmiten uusien seikkailujen puolelle.

 


Tässä ohjeet haasteeseen osallistumiseen:

1.  Haasteeseen saa tarttua kuka vaan, kunhan mainitsee haasteen alkuperän eli Enemmän kuin äiti -blogin.

2. Linkitä vastauksesi Enemmän kuin äiti -blogin -postauksen kommenttikenttään, jotta Jenna saa myöhemmin tehtyä kaikista haastepostauksista koostepostauksen, jonne linkkaa haasteeseen osallistuneet blogit. 

3. Voit halutessasi haastaa muita bloggaajia osallistumaan.

4. Haasteeseen saa tarttua aivan vapaasti, inspiraation iskiessä ei tarvitse odotella, että joku sinut haastaisi!

5. Liitä nämä ohjeet vielä omaankin haastepostaukseesi, että ne pysyy mukana matkan varrella.


 

Voit seurata myös Bloglovin´in kautta

Seuraa Eevagamundaa myös Facebookissa ja fiilistele kuvia Instagramissa!

 Eeva

17 Comments

  1. Emma

    Todella mielenkiintoisia tarinoita kuvien takaa! Jostain syystä Santorini puhutteli minua eniten: niinkuin sanoitkin niin se on tietyssä mielessä yksi iso klisee, mutta silti minäkin joskus haluaisin sen omin silmin nähdä. Muutenkin Kreikka on jäänyt omalta osaltani ihan liian vähälle huomiolle – en ole tainnut käydä koko maassa 20 vuoteen!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s