Miksi ne morkkaa mun Malagaa?

Eevagamunda Malaga maisema

”Meen Malagaan… tai mihin vaan…” lauloi pari vuotta sitten eräs sittemmin ihan muiden kuin laulutaitojensa vuoksi tapetilla ollut iskelmätähti. Kappale ei uponnut minuun monestakaan syystä, mutta etenkin kertosäe kuulosti alentavalta; aivan kuin Malaga olisi ihan yhdentekevä paikka.

Kotikaupunkini – tai pikemminkin sen lentokenttä – on muutenkin noussut  suomalaisten tietoisuuteen. Suurimmalle osalle Malaga on kuitenkin vain lentokentän nimi. Siellä hypätään ulos putkesta auringon paahteeseen ja napataan lento takaisin kohti Helsinki-Vantaata. Moni hurauttaa suoraan Torremolinosiin, Benalmádenaan, Mijasiin, Marbellaan tai sinne kaikkien suomalaisten tuntemaan Fugeen eli Fuengirolaan.

Costa del Solista eli Aurinkorannikosta usein puhutaankin Malagan synonyymina. En puutu tässä sen enempää pieniin rannikkokaupunkeihin, mutta sen sanon, että Malagalla ei ole niiden kanssa paljoakaan tekemistä.

Sitä, että Malagassakin on paljon matkailijoita ei pidä kieltäminen, mutta kaupunki tarjoaa rantojen lisäksi huikean kattauksen kulttuuritarjontaa, museoita, historiaa, tunnelmaa, ostosmahdollisuuksia ja ravintoloita. Se on aito espanjalainen kaupunki, itse asiassa maan kuudenneksi suurin.

Suoraan sanottuna en ymmärrä, miksi ihmiset mollaa Malagaa. Olen jopa kuullut, että tänne olisi jotenkin noloa matkustaa. Mitä?! 

Minun Malaga on kaunis, kiehtova, historiallinen, rähjäinen, omalaatuinen, eläväinen ja koko ajan muuttuva andalusialaiskaupunki. Se ei ole ainoastaan turistikaupunki, vaan myös…

Vilkas, Helsingin kokoinen keskus

Lähes Helsingin kokoisessa Malagassa riittää vilinää. Sen takaa 570 000 asukasta, espanjalaisten kaduille keskittyvä elämäntyyli sekä rantakaupunkiin ihastuneet matkailijat.

Etenkin Malagan vanhankaupungin kadut täyttyvät iltaisin kello 20 jälkeen, jolloin paikallisten illallisaika alkaa lähestyä ja osa ravintoloista vasta aukeaa.

Malagan lähes täysin kävelykaduiksi muutettu vanhakaupunki eli keskusta on  asukaslukuun nähden pieni ja helposti hallittava. Kaupunginosat ja lähiöt levittyvät kuitenkin laajalle. Niihin vie Malagan bussi-, lähijuna-, ja metroverkosto, vaikka yksityisautoilu onkin Andalusiassa vielä ykkösliikkumismuoto.

VINKKI:  Jos saavut Malagaan lentäen, yritä napata koneesta ikkunapaikka. Malaga makaa vuorten ympäröimässä laaksossa, joten talomeri, sitä kehystävät vuoret ja Välimeri muodostavat huikean sommitelman. Yläilmoista käsin näky on huumaavan kaunis.

Yksi Euroopan monipuolisimmista museokaupungeista

Eevagamunda Malaga museotEevagamunda Malaga museotEevagamunda Malaga museot

Malaga ei häviä museoiden suhteen esimerkiksi kulttuurikaupunkina tunnetulle Barcelonalle.  Malagaa on voinut viime vuosina kutsua jopa museomagneetiksi, sillä se on houkutellut kaupunkiin esimerkiksi ainoan Ranskan ulkopuolisen Pompidou-keskuksen sekä Venäjän Kansallismuseon ensimmäisen Länsi-Euroopan sivupisteen, jonne tuodaan näytille monipuolisesti Pietarin taidemuseon kokoelmia.

Lisäksi Malagasta löytyy Picasso-museo, onhan tuo yksi maailman kuuluimmista taiteilijoista syntynyt Malagassa. Keskustassa seisoo myös Picasson kotitalomuseo.

Museo listaa voisi jatkaa pitkään, mutta mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Carmen Thyssenin museo, jossa on esillä etenkin espanjalaisia ja andalusialaisia mestariteoksia, sekä CAC-nykytaiteenmuseo.

VINKKI: Tänä kesänä, 31.5.- 16.9.,  Malagan Picasso-museon vaihtuvien näyttelyjen saliin ripustetaan Andy Warholin helmiä. Yksi syy lisää tulla kulttuurilomalle Malagaan!

Välimerellinen kohde

Eevagamunda Malaga rantaEevagamunda Malaga rantaEevagamunda Malaga simpukkaEevagamunda Malaga palmu

Malaga on töröttänyt jo tuhansia vuosia Välimeren rantatörmällä, joten on sanomattakin selvää, että merellä on suuri rooli kaupungissa niin historiallisesti, maisemallisesta kuin gastronomisesti.

Meri ulottuu keskustaan saakka, sillä ihan pääkadun tuntumassa seisoo tällä vuosikymmenellä avattu huvivenesatama-alue ravintoloineen ja liikkeineen. Muelle Uno -nimellä tunnetulla rantakadulla kävellessä voi haistella Välimeren tuulia, ihastella satama-altaassa kelluvia veneitä, majakkaa, maailmanpyörää sekä viereisen vuoren rinteillä seisovaa linnoitusta.

Malaga on yksi Euroopan eteläisimpiä kaupunkeja, joten ilmasto on leuto ympäri vuoden. Aurinko paistaa yli 300 päivänä vuodessa. Paikallisten rantakausi jatkuu noin pääsiäisestä lokakuuhun, turistien pidempäänkin.

Malagalla on siis tarjottavaa myös rantahirmuille. Pitkät hiekkarannat levittyvät  satama-alueen molemmin puolin.

VINKKI: Malagueta-ranta on kaupungin keskeisin ja suosituin, sillä ydinkeskustasta tarvitsee kävellä vain kilometrin painaakseen varpaansa sen hiekkaan. Jos haluat polskia pienemmissä poukamissa, suuntaa noin viiden kilometrin päässä itään päin sijaitsevaan Pedregalejon kaupunginosaan.

Kulinaristin ja viinin ystävän kaupunki

Eevagamunda Malaga ruoka paellaEevagamunda Malaga ruokaEevagamunda Malaga viiniEevagamunda Malaga viinitupa

Tapaksia, äyriäisiä, pihvejä, friteerattua kalaa, paellaa, perunamunakasta, tomaattikeittoa, pizzaa, aasialaista fuusio-ruokaa, raakaruokaa, thaimaalaista, sushia. Malagan ravintolatarjonta kasvaa koko ajan. Vaikka moderneja kiinnostavia uutuuksia popahtelee, myös perinteiset kalaravintolat ja kaduille levittyvät tapas-baarit säilyttävät paikkansa keskustan kujilla.

Malaga on rantakaupunkina elänyt kalasta ja äyriäisistä. Tuore kala onkin  yksi arvostetuimmista antimista, ja osa niistä herkkuja loihtivista rantaravintoloista on jopa kaupungin kalliimpia.

VINKKI: Malagaviiniin eli alueella tuotettu makeaan ja väkevään viiniin voi tutustua, vaikkei ehdi tai jaksa poiketa maaseudun viinitiloille. Malagan viinimuseossa (Museo de vino)  voi maistella ja tutustua sen saloihin. Myös keskustan perinteikkäät viinikellarit El Pimpi, Antigua Casa de Guardia tai Quitapeñas tarjoilevat malagaviiniä vuosisatojen takaisia viinkellareita imitoivissa miljöissä. Palanpainikkeeksi saa perinteisiä tapas-anoksia.

Shoppailijan taivas

Eevagamunda Malaga vanhakaupunkiEevagamunda Malaga vanhakaupunki

Espanjalaisista ja kansainvälisistä ketjuliikkeistä leijonanosa on parkkeeraanut Malagan pääostoskadulle Calle Lariosille. Myös samansuuntainen Calle Nueva -katu on  vaateliikkeiden valtaama. Shoppailuintoiset viihtyvät varmasti myös joen toisella puolella, keskustan laidalla sijaitsevissa Centro Comercial Vialia – ja Centro Larios -ostoskeskuksissa.

Pienistä, omaperäisimmistä tai erikoisemmista vaatteista, asusteista, elintarvikkeista ja sisustustavaroista pitävän kannattaa suunnata Calle Especería -kadulle. Sen poikkikaduilta löytyy paljon pieniä putiikkeja. Lisäksi erikoisliikkeiden apajat odottavat Calle Mártires- ja Calle Andrés Pérez -kaduilla ja niiden ympäristössä.

VINKKI: Jos pidät kirpputoreista ja vintage-vaatteista, Malagassa ei ole suuren suurta valikoimaa. Piipahda kuitenkin ainakin Epoca Secunda Mano- ja Flamingos Vintage Kilo -putiikeissa koittamassa onneasi.

Fiilistelijän unelmakohde

Eevagamunda Malaga katedraaliEevagamunda Malaga AlcazabaEevagamunda Malaga vanhakaupunkiEevagamunda Malaga vanhakaupunki

Kaikista varmemmin Malaga vie kuitenkin sydämen niiltä, jotka innostuvat vanhoistakaupungeista, kapeista kujista, värikkäistä aukioista, palmuista ja auringonpolttamista rakennuksista. Malagan on fiilistelijän ja tunnelmoijan unelma.

Oma sydämeni alkaa vieläkin pamppailla viiden vuoden Malagassa asumisen jälkeen, kun kuljeskelen vanhankaupungin kaduilla. Kotikulmani ovat niin upeita ja täynnä rosoisen kauniita yksityiskohtia. Osa taloista on ränsistyneitä ja vuosisatoja nähneitä, mutta keskustaa restauroidaan koko ajan. Toivottavasti sitä ei siloitella liikaa, sillä ainakin itse sytyn myös rappioromantiikasta.

Historia on läsnä jokaisessa Malagan kadun kulmassa. Se havisee huikean roomalaisen teatterin ohi kävellessä, upean katedraalin tornin vilkkuessa talojen välistä tai arabien rakentamia muuria, portteja tai linnaa katsellessa.

VINKKI: Jos etsit kauniita katuja, joissa tallustella ja ihastella kaupungin eloa, puikahda Calle Compañía-, Calle Granada- ja Calle San Agustín -kaduille. Aukioista Plaza del Siglo,- Plaza de la Merced– ja Plaza del Obisbo ovat suosikkejani.

Eevagamunda Malaga

Entre los finlandeses se habla de Málaga como sinónimo de las ciudades (o pueblos) costeras en la Costa del sol. ¡En mi opinión Málaga tiene mucho mas que ofrecer! Miles de finlandeses llegan cada semana al aeropuerto de Málaga, pero la mayoría se van directamente a las ciudades turísticas de Costa del sol. Mucha gente nunca llega saber los tesoros culturales, históricos y gastronómicos que esta ciudad podría ofrecer. Málaga no es un pueblo turístico, sino la sexta ciudad más grande de España.

Millainen mielikuva sinulla on Málagasta? Oletko käynyt siellä? 

Jos Malaga alkoi kiinnostaa, tsekkaa myös nämä:

https://eevagamunda.com/2018/01/28/lempipaikkojani-malagassa-osa-1/

https://eevagamunda.com/2018/02/22/mita-nakyy-euroopan-korkeimman-siirrettavan-maailmanpyoran-kyydista/

Eeva

Seuraa Eevagamundaa myös Facebookissa ja fiilistele kuvia Instagramissa!



14 Comments

  1. Mari

    Malaga todellakin kiinnostaa. Vietimme joskus aikanaan päivän siellä, kun olimme autolomalla mm. Espanjassa. Aikaa tuosta on kuitenkin jo lähes 30 vuotta. Olen ajatellut, että jos joskus päätän matkustaa ”etelään”, olisi se juuri Malaga. Vielä olen suosinut keskistä Eurooppaa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Annika | travelloverblogi

    Myönnän, että minulle koko Aurinkorannikko kalskahtaa turrehelvetiltä. Tiedän, että se on paljon muutakin, mutta mielikuva on pitänyt poissa koko alueelta. Siksi tällaiset postaukset ovat tosi tärkeitä: osoittaa, että mielikuvat, joita epäilemättä monella muullakin on, ovat turhia ja vaikkapa juuri Malaga jotain ihan muuta. Sait sen vaikuttamaan hyvinkin kiinnostavalta kohteelta.

    Liked by 1 henkilö

  3. Anita / My Tiny Travel Journal

    Kiitos tästä ennakkoluuloja rikkovasta postauksesta! Mielikuvani on ollut myös turrehelvetti, mutta nyt tästä ja muutamasta muusta postauksesta on vahvistunut kuva sellaisesta paikasta, jossa on ruokaa, kulttuuria, arkkitehtuuria, ostosmahdollisuuksia ja rantakin lähellä – siis täydellinen yhdistelmä muutaman päivän yhdistetylle kaupunki-rantalomalle. Listoille menee!

    Liked by 1 henkilö

  4. Anna K. - Kaukaa haettua

    Olen ollut ja Malaga on ihana! Tuo vanhan kaupungin pääkatu ja ne lähikadut myös on tosi kauniita, parvekkeet, takorautaa, kirkkaita värejä, muusikot kaduilla.
    Malagassa ystävän kanssa löydettiin meidän lempijuoma: tinto verano. Joku tilasi sitä naapuripöydässä ja kysyttiin, että mitä se on. Siitä kerrasta jäätiin koukkuun ja tehdään sitä aina kun nähdään yhdessä.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s