Kuollutmeri – suolainen pulahdus ja visiitti maailman matalimpaan paikkaan

En español abajo

En usko koskaan vierailleeni yhtä äärimmäisyyksien täyttämässä paikassa kuin Israel. Myöskin Kuollutmeri, joka sijaitsee Israelin, Länsirannan ja Jordanian alueella, on hyvin äärimmäinen kohde.

Kuollutmeri on todella suolainen, sijaitsee todella matalalla merenpinnan alapuolella ja kärsii todella nopeasti etenevästä kuivumisesta. 50 kilometriä pitkän ja 15 kilometriä leveän Kuolleenmeren vedenpinta laskee noin metrillä vuodessa, minkä vuoksi sen uskotaan häviävän seuraavan 30 vuoden kuluessa.

Tuo kuivuus johtuu tutkijoiden mukaan ilmaston lämpenemisestä ja ennen kaikkea siitä, että Jordanian ja Israel kanavoivat vettä Jordan-joesta, joka on Kuolleenmeren pääasiallinen vesilähde.

Vaikka kelluttava ja terveysvaikutuksia omaava vesi ja mudat houkuttavat paljon turisteja kylpemään, matkailu ei lukeudu Kuolleenmeren suurimpiin uhkiin.

Nimestään huolimatta Kuollutmeri ei ole meri vaan suolajärvi, jonka uskotaan erottuneen Punaisesta merestä miljoonia vuosia sitten. Järveen virtaa vettä Jordan-joesta, mutta vesi ei laske mihinkään. Vesi kiertää ainoastaan haihtumalla.

Vaikka Kuollutmeri on äärimmäisyyksien paikka, mielikuvista huolimatta se ei ole maailman suolaisin vesialue. Suolaisimpia ovat muun muassa Antarktiksen järvet ja Assal-järvi Djipoutin valtiossa Itä-Afrikassa. Huolimatta siitä, ettei Kuolleenmeren yli 30 prosentin suolapitoisuus riko maailmanennätystä, on se yhdessä asiassa maailman ykkönen. Yli 400 metriä maanpinnan alapuolella sijaitseva Kuollutmeri on maailman matalin paikka.

eevagamunda kuollutmeri rannalla

eevagamunda kuollutmeri maisemaeevagamunda kuollutmeri suolaa

Kuollutmeri jätti ihon suolaiseksi mutta mielen vähän kylmäksi

Kun suuntasimme espanjalaisen avomieheni kanssa viideksi päiväksi Israeliin, halusimme pikareissulla nähdä Tel Avivin ja Jerusalemin lisäksi myös tuon kuuluisan Kuolleenmeren.

Vaikka muuten järjestimme matkan ja liikuimme omatoimisesta, Kuolleellemerelle päätimme mennä turistibussin kyydissä. Ostimme päiväretken etukäteen verkosta (Bein Harim Tour Services). He nousivat meidät Tel Avivin hostellilta ja jättivät iltapäivällä seuraavan, Jerusalemin keskustassa sijaitsevan majapaikkamme kulmille. Näin hoitui kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli siirtyminen kaupungista toiseen.

Päiväretkellä kokeman turistitunnelman lisäksi ranta, jonne meidät roudattiin, oli turistien täyttämä. Päästäksemme kellumaan suolaiseen ja lämpimään veteen, tuli meidän tepastella parkkipaikalta suihkutilojen, pukuhuoneiden, baarien ja kosmetiikkamyymälöiden läpi rantatuolien täyttämälle rantakaistaleelle. Auton vuokraaminen ja rauhallisemmalla rantatörmälle suuntaaminen olisi ehkä ollut parempi idea.

eevagamunda kuollutmeri rannallaeevagamunda kuollutmeri rannallaeevagamunda kuollutmeri maailman matalin kohta

Vaikka olen nähnyt huikean upeita dronella napattuja kuvia Kuolleestamerestä, ainakaan Kalia Beachin rannalta käsin vesi ei näyttänyt yhtä kirkkaan vihreältä. Ei vaikka pallo porotti taivaalla. Kalia Beachia ei voi kutsua upean kauniiksi paratiisirannaksi.

Luontokohteen komeudesta söi palasen myös rannalla olevat muovituolit, aurinkovarjot ja mainoskyltit sekä Lowest Bar in the World -baari. Esteettisistä miinuspuolista huolimatta vierailu Kuolleellamerellä ei ollut floppi. Nautimme vedessä kellumisesta, mutakylvyistä ja rannalle kerääntyneiden suolakimpaleiden tutkimisesta kuten muutkin turistit.

Huomasimme, miten väki jakautui karrikoidusti kolmeen ryhmään – hupikellujiin, pyhinvaeltajiin ja terveysmatkailijoihin. Rannikolla on nimittäin useita terveyskylpylähotelleja, joissa voi nauttia erilaisista hoidoista. Veden, mineraalien ja happirikkaan ilman on todettu auttavan niin ihosairauksia kuin astmaa tai diabetesta sairastavia.

eevagamunda kuollutmeri autiomaa

eevagamunda kuollutmeri autiomaaeevagamunda kuollutmeri autiomaaeevagamunda kuollutmeri autiomaaeevagamunda kuollutmeri autiomaa

Kokemastani pienestä pettymyksestä huolimatta oli kiinnostavaa käydä tuolla erityisellä luonnonkeitaalla suuren autiomaan keskellä. Erityisen silauksen sen näkimiselle antoi, että koko järvi saattaa pian kuivua pois ja kadota ikiajoiksi.

Oli myös mielenkiintoista nähdä vilahdus Länsirantaa, jossa tuo Jerusalemista reilun puolen tunnin ajomatkan päässä oleva Kalia Beach sijaitsee, vaikkakin sitten vain bussin ikkunasta. Autiomaan lisäksi ohi kiisi beduiinien tien viereen kyhäämiä, erittäin vaatimattomia leirejä kameleineen.

Vinkit Kuolleellemerelle:

  • Ota mukaan rantasandaalit, päähine, suurikertoiminen aurinkovoide ja tumma uima-asu, jonka likaantuminen tai värjääntyminen ei pilaa päivääsi.
  • Varo veden joutumista silmiin, suolainen vesi kirvelee kovasti.
  • Vesi ja muta voivat aiheuttaa ihoreaktioita, kannattaa siis ensin kokeilla lyhyttä kylpyä ja käyttää mutaa maltillisesti.
  • Jos haluat kierrellä, nauttia maisemista ja esimerkiksi valokuvata luonnonihmettä rauhassa, hakeudu paikalle omatoimisesti.
  • Jos haluat wc:n, pukuhuoneet ja päästä huuhtelemaan suolaisen veden ja mudanrippeet heti pois, suuntaa esimerkiksi matkailijoille rakennettuun Kalia Beach -rantakeskukseen. 59 shekelin eli alle 15 euron sisäänpääsymaksu oikeuttaa pukuhuoneiden, suihkujen ja rantatuolien käyttöön.
  • Voit hypätä esimerkiksi Eilatista, Jerusalemista tai Tel Avivista Kalia Beachille suuntaaviin päiväretkibusseihin (matkanjärjestäjiä on kymmeniä) tai vuokrata auton.
  • Kuolleenmeren kosmetiikkatuotteita, kuten kylpysuolaa ja naamioita, saa Kalia Beachin myymälöiden lisäksi myös kaupungeista, kuten Jerusalemin lukuisista kosmetiikkakaupoista – ja kojuista.

 

Sinua voi kiinnostaa myös:

eevagamunda kuollutmeri hoitotuotteita

El Mar Muerto – una visita salada y seca

He visitado el Mar Muerto durante el viaje de Israel que hice con mi pareja española en mayo. Queríamos ver muchas cosas: Jerusalén, Tel Aviv y el Mar Muerto en cinco días. Por falta de tiempo decidímos apuntarnos a una excursión que nos llevó desde Tel Aviv al Mar Muerto y nos dejó en Jerusalén. Así, aprovechamos el tiempo.

La visita organizada nos llevó a una playa muy turística llamada Kayla Beach. El lugar no era el punto más bonito del Mar Muerto pero nos ofreció todas las comodidades. A pesar del sitio, la experiencia fue muy bonita. Tuvimos la oportunidad de ver y bañarnos en uno de los lagos más salados del mundo (no es lo más salado aunque mucha gente lo cree, ni es un mar aunque el nombre lo da entender), y visitar el punto más bajo del planeta. El Mar Muerto se sitúa a más que 400 metros abajo del nivel del mar.

Se dice que este lugar extraordinario va a desparecer en las próximas décadas (por la culpa de la sequía y los actos de Jordania e Israel en el río Jordán), por lo cual lo ví todavia más interesante e importante poder visitarlo. ¡Mereció la pena!

Consejos para una visita al Mar Muerto:

  • Lleva un gorro, unas chanclas, crema solar con alta protección y un bañador de color oscuro (por lo cual no vas a llorar si se mancha o se descolora).
  • Que el agua o el barro no toque la cara, el agua altamente salada pica mucho en los ojos.
  • Si buscas paisajes bonitos y quieres disfrutar de un rincón natural extraordinario tranquilamente, lleva tu propio coche.
  • Si prefieres tener un cambiador, un baño y una ducha para quitarte la sal o el barro, dirígete a Kalia Beach. Es un centro de visitantes con todas las comodidades. El precio es 59 séquel por adultos (menos que 15 euros).
  • Hay decenas de operadores que organizan excursiones al Mar Muerto como por ejemplo desde Eilat, Tel Aviv o Jerusalén.

Un beso, Eeva

eevagamunda kuollutmeri maisema

Voit seurata Eevagamundaa myös Bloglovin´in kautta

Eevagamunda matkaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Terkuin ❤ Eeva

 

17 Comments

    1. eevagamunda

      Kiitos kommentista! Kyllä, todella surullista. Ja kun sen häviäminen on ilmeisesti suurimmaksi osaksi ihmisten tietoisen Jordan-joen ylikäytön seurausta. Vielä tänä päivänä Kuollutmeri on niin valtava, että on vaikea kuvitella sen haihtuvan pian taivaan tuuliin.

      Tykkää

  1. Pirkko / Meriharakka

    Aikoinaan kävimme rannalla omalla autolla, mutta pakkohan siellä on hakeutua johonkin sellaiseen kohtaan, jossa on pesumahdollisuus – ja siis muitakin – sillä tuolla kellumisen jälkeen on pakko päästä käymään suihkussa. Meidät saattoi tietysti luokitella kohtaan hupikellujat, mutta haitanneeko tuo. Seurueessamme mukana ollut n. 10-vuotias nautti kovasti sarjakuvalehden lukemisesta uidessa (eli kelluessa) 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. eevagamunda

      Kiitos kommentista Pirkko! Olet aivan oikeassa siinä, ettei kukaan varmasti halua kylpeä suolavedessä tai varsinkaan ottaa mutanaamioita, jos ei ole mahdollisuutta päästä pian sen jälkeen pesulle. Suosittelen kuitenkin omaa autoa juuri siksi, että silloin pääsee näkemään myös muita paikkoja kuin nuo turistien kelluntaparaakit. 😀

      Tykkää

  2. sandranenonen

    Kiitos kommentista Sandra! En tiennyt itsekään, että ”meri” häviää koko ajan. Varmasti aikalailla turistinen paikka, mutta ei ihme, että moni haluaa tuon ihmeen kokea. Itse olisin varmasti myös ryhmässä hupikelluja 😀

    Liked by 1 henkilö

  3. Veerapirita

    Kiinnostavaa oli lukea punaisesta merestä, en jotenkin ennen oo jaksanut ottaa paikasta tarkemmin selvää ja tuli ihan uutena esimerkiksi tuo, ettei se olekaan meri. Olisi kyllä kiva päästä joskus kellumaan tuonne. 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. eevagamunda

      Kiitos kommentista Sandra! Kelluntakuvien ottaminen näytti olevan tosiaan kaikkien pääaktiviteetti tuolla😀 Toki mekin niitä otettiin, mutta pienen aallokon takia kellumisefekti ei tullut oikein kuvissa esille.

      Tykkää

  4. Merja / Merjan matkassa

    Kävin viime keväänä Jordaniassa ja sieltä olisi ollut mahdollista käydä Kuolleellamerellä. Jätimme reissun kuitenkin väliin, koska sinne oli pitkä matka Aqabasta ja järjestetyt retket olivat mielestäni aika kalliita. Juttelin suomalaisen pariskunnan kanssa, joka kävi Kuolleellamerellä. He olivat retkeen pettyneitä. Matka sinne oli tosiaan pitkä ja turisteja todella paljon. En tiedä mitä he odottivat, mutta heidän kokemuksen perusteella ei harmittanut että jätimme sen väliin. Teidän retki kuulosti kivalta, mutta Kuollutmeri ei vaan taida olla meidän juttu.

    Liked by 1 henkilö

    1. eevagamunda

      Kiitos kommentista! Meidän kokemus oli ihan kiva, mutta odotin kyllä maisemilta ja rannoilta enemmän. Luulen, että kauniitakin kulmia löytyy (jos näkemäni kuvat eivät kauheasti valehtele – ja onhan järvi todella suuri), mutta järjestetyt päiväretket vievät vain turistirysiin.

      Tykkää

Jätä kommentti