Hostellin parvekkeella Tel Avivissa

Blogihaaste: reissuvuosi 2018 kuvina

Vuosi lähestyy loppuaan, ja mikä huikea vuosi se onkaan ollut. Noilla sanoilla aloitti Muuttolintu-blogin Anna kuvahaastepostauksensa. Munkin vuosi on ollut reissurikas, ei tosin kaukomaiden suhteen, sillä suuri osa matkoista oli kotimaanmatkoja täällä Espanjassa (mikä on toki ihanaa). Viidessä maassa tuli kuitenkin pyrähdettyä. Tässä paloja vuoden reissuista:

1. Vuoden suosikkikuva

kalliomoskeijan aukio
Kalliomoskeija, Jerusalem

Israelin matka oli sekä vuoden ainoa Euroopan ulkopuolinen reissu että ensimmäinen matkani Lähi-itään. Monipuolisessa maassa sain viidessä päivässä uppoutua maailmanpolitiikan umpisolmuun Jerusalemissa, surffirantojen aaltoihin Tel Avivissa sekä suolaveteen Kuolleessameressä. Israel teki vaikutuksen ja herätti ajatuksia.

2. Arjen luksusta

arjen luksusta
Välimeri

Vielä viiden Espanjan etelärannikolla asutun vuoden jälkeenkin Välimeri on minulle arjen luksusta. Turkoosin, sinisen ja vihreä sävyissä välkkyvä meri antaa arkeeni ihanaa kimallusta. Olen onnellinen, että se on osa arkeani (toivoisin, että pääsisin ja muistaisin nauttia siitä vieläkin enemmän).

3. Kesäkuva

Kanelipulla nurmikolla
Tuusula, Suomi

Vaikka meillä Málagassa on Suomen mittapuun mukaan kesä noin 10 kuukautta vuodesssa, kesäkuvani valitsin Suomen-lomalta. Viime kesänä Suomi antoi parastaan. Tähän kuvaan tiivistyy osa siitä: piknikit ystävien kanssa, nurmen tuoksu, suussa sulava kanelipulla ja lämpöinen aurinko. Aah.

4. Ihana majapaikka

tytöt nauraa tarifan kattoterassilla
Tarifa, Espanja

Pikaisen päässälaskun mukaan majotuin vuoden aikana 16 hotellissa, asunnossa tai mökissä. Mieleen ovat painuneet esimerkiksi Tel Avivin Jaffan kaupunginosan persoonallinen ja rähjääntynyt hostelli, Prahan hotellin moderni kattohuone tai Granadan hostellihuoneesta avautuvat näkymät Alhambra-linnalle. Suurin yllättäjä oli kuitenkin kesäisen roadtrippimme Tarifan yösija. Koala Aparthotelin tarjosi edullisesti boheemin mutta tyylikkään sisustuksen, tilavuutta ja sijainnin keskellä kaupunkia. Kaiken kruunasi kattoterassilla ystävieni kanssa vietetyt kikatuksentäyteiset hetket.

5. Hauska muisto

Parc Guell -puisto Barcelona
Barcelona, Espanja

Hauska ei ehkä ole juuri oikea sana kuvaamaan tuota tilanne vaan ennemminkin mieleenpainuva, suloisenkatkera tai tragikoominen. Joka tapauksessa itkun sijasta nauratti. Park Güellin puisto ei nimittäin ollut sitä, mitä olin kuvitellut. Lippuja puistoon varatessani ajattelin nauttivani ihanan rauhallisen sunnuntai-aamupäivän ystäväni kanssa barcelonalaisarkkitehdin värikästä keramiikkataidetta ihastellen. Vietin sen kuitenkin taistellen kyynärpäillä tilasta aasialaisten selfiekeppien, innokkaiden instagrammaajien, kiljuvan pikkuväen ja väentungoksessa lamaantuneiden mammojen kanssa.

6. Herkullinen hetki

Asturia Cudillero ravintola
Cudillero, Espanja

Työmatka maistui mainiolta (ja merelliseltä) tässä asturialaisessa kylässä. Mustekala ja simpukkalautanen Cudilleron värikkään kalastajakylän pienellä aukiolla oli vain yksi makunystyröitä ja silmiä hivelleistä hetkistä huhtikuisella Asturian-matkalla, jolla viiletimme työkaverin kanssa pitkin Atlantin rannikkoa.

7. Se ei niin hohdokas muisto

Sierra Nevada
Sierra Nevada, Espanja

Maaliskuisella Sierra Nevadan laskettelureissulla ei suksi luistanut. Euroopan eteläisimmän ja aurinkoisemmassa laskettelukeskuksessa ei näkynyt viimeksi mainittua koko viikonloppuna. Eikä siellä näkynyt mitään muutakaan. Keskuksen hissit olivat sankan sumun ja lumipyryn vuoksi suljettuna koko viikonlopun. Noin 2 000 metrin korkeudessa sijanneessa kylässä ei siis jäänyt hotellissa loikoilun lisäksi muuta tekemistä kuin after ski ilman skiitä.

8. Rakkaassa seurassa

Granadan näköalapaikka

Koko kotiseutuni Andalusia on upea, mutta yhdeksi suosikkikaupungiksi on nousemassa Granada. Siitäkin huolimatta, ettei siellä ole rantaa. Olen käynyt siellä lukuisia kertoja (tänäkin vuonna pari kertaa) ja joka kerta ihastun hiukan enemmän. Luulen, että se on minut Espanjaan tuoneen miehen pitkän aivopesun ansiota. Granada kun on hänen lempikaupunkinsa koko maailmassa.

9. Suosikkikuva itsestä

Omakuva Israelissa

Saavuimme edellisyönä Tel Aviviin ja kuva on otettu hostellihuoneen parvekkeelta, josta avautui näkymät Jaffan kaupunginosan kattojen ylle. Ensimmäinen päivä Israelissa on alkamassa. Kuvasta huokuu siis intoa, onnea ja Israelin seikkailuja odottavaa tunnelmaa.

10. Unohtumaton maisema

colosseum rooma
Rooma, Italia

Tänä vuonna pääsin haistelemaan ihka ensimmäistä kertaa ikuisen kaupungin tuulahduksia. Rooma hurmasi. Jos Vatikaanissa väenpaljous ärsytti, Colosseumin loistoa se ei minun silmissäni himmentänyt.

OHJEET KUVAHAASTEESEEN:

Minkälainen vuosi teillä on ollut? Kerro se kuvin! Kuviesi ei tarvitse välttämättä olla matkoilta, kunhan ne sopivat annettuihin otsikoihin. Ja alkuperäinen haaste on Muuttolintu-blogin Annan.

 

JOKO SEURAAT EEVAGAMUNDAA INSTAGRAMISSA?

HYPPÄÄ MATKAAN MYÖS FACEBOOKISSA!

 

Terkuin Eeva ❤

 

22 Comments

  1. Anna

    Mahtavia kuvia! Upea tuo moskeija, ja meren läheisyys on kyllä ihanaa arjen luksusta! Harmi kuulla, että Parc Guell on nykyään liian täynnä turisteja, kävin siellä 6 vuotta sitten ja ihan rauhassa saatiin silloin vielä pyöriä. Kiva kun lähdit haasteeseen mukaan ❤

    Liked by 1 henkilö

  2. VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa

    Rooma hurmasi myös miut tänä vuonna, olin siellä myös ensimmäistä kertaa. Tosin itse tykkäsin Vatikaanin Pietarinkirkosta, mutta oltiin siellä kärkkymässä heti aukeamisen jälkeen ja ruuhkat ei sen takia olleet pahat. Se museo jäi käymättä, koska jonot oli kirkon jälkeen laittoman pitkät. :’D

    Vitsit, alkoi tehdä hirveästi taas mieli korvapuustia. Eilen juuri haaveilin leipomisesta ja pullasta, jota en siis ikinä tee, mutta herkkulakossa vaikka leipominenkin kiinnostaa.

    Liked by 1 henkilö

    1. Eevagamunda

      Kiitos kommentista Veera! Mun pitää kyllä päästä Roomaan uudestaan (sinä taisit käväistä siellä kaksikin kertaa heti kerralla tänä vuonna, jos en väärin muista). Ja mitä korvapuustiin tulee, täällä Espanjassakin niitä on välillä kova ikävä. Voisin toki itse leipoa, mutta en myöskään ole mikään jauhopeukalo.

      Tykkää

Jätä kommentti