Andalusian kevät on hullunkurinen. Voit samana viikonloppuna kylpeä Välimeren aalloissa sekä viilettää aurinkoisilla hangilla 3000 metrin korkeudessa.
Me teimme jokavuotisen Sierra Nevadan visiitin nyt huhtikuun alussa. Vaikka suoraan sanottuna Malagassa juuri puhjenneet rantakelit olisivat houkuttaneet suuntaamaan Välimeren hiekoille köllimään, pidimme suunnitelmasta kiinni. Ja onneksi!
Kelit hellivät Sierra Nevadalla paremmin kuin koskaan. Kerran joulukuussa ja viime vuoden maaliskuussa olemme saaneet Euroopan aurinkoisemmaksi hiihtokeskukseksi tituleeratussa Sierra Nevadassa niskaamme kaatosadetta (vetenä ja räntänä) sekä jääneet jumiin sankkaan sumuun. Viimeksi hissit suljettiin turvallisuussyistä.
Tänä vuonna aurinko ja tuulet olivat puolellamme. Lähes 10 astetta varjossa ja rutkasti enemmän auringossa saivat sata rinnettä kimmeltämään, afterski-lanteet pyörimään ja hymyt nousemaan korviin.




Mitä tehdä Sierra Nevadassa?
– Laskettele
Sierra Nevadan aurinkoisia rinteitä riittää yli 100 kilometrin pituudelta. Hissejä keskuksessa on 21 ja rinteitä 117.
– Lähde näköala-ajelulle koppihissillä
Jos suksiminen tai lumilautailu ei maistu, voi noin 2 000 metrissä sijaitsevasta Pradallanon-ala-asemalta nousta ylemmäs gondolihissillä ilman varusteitakin. Pääteasemalla pääsee jaloittelemaan ja nauttimaan rinnekahvilan antimista.
– Lumikenkäile
Lumikenkäily oli itselleni täysin uusi lajivaltaus ja yllättävän mukava sellainen. Keskuksen vuokraamoista voi napata lumikengät alle ja suunnata joko ylös huippua kohti tai mäntymetsien katveeseen – siellä tarpoessa ulkosuomalainen tunsi palanneensa Suomeen.
– Nouse Manner-Espanjan korkeimmalle kohdalle
Espanjan korkein huippu on Teneriffan Teide, mutta Manner-Espanjassa korkeimmalle kurkottaa Sierra Nevadan vuoriston 3479 metrinen huippu Mulhacén. Hiihtokeskuksen vieressä seisoo lähes yhtä korkealle, 3393 metriin yltävä Veleta. Hissit eivät ihan kulje noille korkeuksille, mutta kävellen Veletalle on mahdollista kivuta.
– Nauti alppitunnelmasta
Sierra Nevadan hiihtokeskus on sekoitus alppikylän ja perinteisen hotellikylän tunnelmaa. Jyrkässä rinteissä seisovien hotellien ja mökkien arkkitehtuuri kallistaa tunnelmaa ensiksi mainitun suuntaan.
– Rentoudu (tai riehu) afterskissä
Pradollanoksi kutsuttu Sierra Nevadan hiihtokeskuksen ala-asema ja hotelli- ja ravintolakylä on etenkin talven ja kevään loma-aikoina ja viikonloppuisin menevä paikka. Keväällä aurinko paistaa pitkälle iltaan saakka. Iltapäivällä alkavasta afterskiistä nautitaankin terasseilla dj:den ja livemusiikin tahdissa.
– Pyöräile(?)
Tämä ei ehkä ole koko kansan harrastusvaihtoehto, mutta Sierra Nevadalle kiemurtelevat vuoristotiet näyttävät olevan maantiepyöräilijöiden suosiossa. Huh, mitä mäkiä ja reisilihaksia!
– Laskettele bikineissä

- Ihanasta Granadasta
- Monipuolisesta Aurinkorannikosta
- Tunnelmallisista vakoisista kylistä
- Suloisesta Sevillasta
- Paratiisirantojen ja kulttuurin Cádizista
- Tai kotikaupungistani Málagasta:
Oletko laskettelut Etelä-Euroopassa? Onko sinulla eksoottisia hiihtokeskusvinkkejä?
Joko seuraat Eevagamundan värikkäitä matkakuvia Instagramissa ja tarinoita Facebookissa?
Ihania kuvia ja tunnelmia.
Myönnän kuitenkin, että Välimeren aallot olisi houkutellut minua. Mutta uskomatonta mitä kaikkea Malagan lähiseudulta löytyykään !
TykkääLiked by 1 henkilö
Sierra Nevada on ihana! Harmitti vähän kun ei viivytty siellä pidempään, käytiin vaan päiväseltään laskettelemassa. Yllätti kyllä niin positiivisesti, muualla Euroopassa en oo laskenut joten vertailukohteita ei oo. Tuo kelpasi kuitenkin oikeen hyvin ja meille sattui kans ihan pilvetön taivas!
TykkääLiked by 1 henkilö
Olipa kiva lukea tämäkin, vaikka täytyypä sanoa, että minulle laskettelu ja lumi ovat Andalusiassa lähes ainoat luontokokemukset, jotka jätän väliin. Ihailen lumihuippuja mieluummin kaukaa. Mutta hienoa, että sieltä löytyy näin monipuolista tekemistä. Innostava kirjoitus!
TykkääLiked by 1 henkilö
Olisi mukava lasketella Sierra Nevadassa pari päivää. Siitä sitten loppuviikko golfin parissa Costa del Solin huippukentillä, olisi kyllä kiva äijäloma. Tai miksei voisi olla naispuolisia kavereita mukana, mutta niistä ei kyllä kukaan golffaa ja laskettelijatkin turhan harvassa.
Sierra Nevada tosiaan vaikuttaa käymisen arvoiselta paikalta!
TykkääTykkää