Porto on Pohjois-Portugalin helmi. Viime vuosina simpukasta on kuoriutunut matkailijoiden suosikki, jossa voi nauttia rappioromantiikasta, portviineistä, katutaiteesta ja jokimaisemasta. Tässä vinkit pikavisiitille kaakeilein kuorrutettuun kaupunkiiin.
Jos Porto oli ennen rauhallinen rappioromantiikan syleilemä viinikaupunki, nyt sen tunnelmaa saapuu ihailemaan 1,6 miljoonaa turistia vuodessa. Kaupungin värikylläisiltä, sokkeloisilta ja portaikkoisilta kujilta löytyy silti vielä yllättävää seesteisyyttä. Niillä kaikuu kissojen maukunaa ja vinossa roikkuvista ikkunaluukuista kantautuvaa portugalin sorinaa.
Me piipahdimme Portossa pikavisiitillä kesän roadtripillä. Ehdimme viettää kaupungissa vain kaksi päivää, mutta nämä paikat jäivät mieleen joko viehätysvoimansa tai erikoisuutensa ansiosta:
Katso myös muut Portugalin postaukset:
Porton parhaat palat
Porton upein kirkko
Porto – kuten koko Portugali – tunnetaan laatoistaan. Puolet kaupungista tuntuu olevan vuorattu väri- ja kuviorikkaalla keramiikalla. Myös moni kirkko on saanut laattakuorrutuksen. Oma suosikkini oli 1700-luvun Igreja de Santo Ildefonson kirkko ihan ydinkeskustassa.
Porton tunnetuin näkymä
Porton läpi virtaava Duero-joki on kaupungin näkyvin elementti. Kuuluisa sininen, vuonna 1886 valmistunut Ponte Luís I -silta ei myöskään jää keneltäkään huomaamatta. Värikkäät ja repsottavakattoiset tönöt ovat Porton kolmas pääelementti. Ne levittyvät joen kummallekin penkereelle. (Vaikka itse asiassa vain joen pohjoispuoliset talot ovat Portoa. Eteläranta kuuluu Vila Nova de Gaian naapurikaupunkiin.)
Porton kaunein talorivi
Kauneinta taloriviä on vaikea valita, mutta Cais da Ribera -rantakatu on ehdottomasti yksi kaupungin viehättävimmistä ja tunnelmallisimmista – ja myös yksi vilkkaimmista paikoista.
Porton korkein torni
Lähes 80 metriin kurottavaa Torre dos Clérigos -tornia kelpaa ihailla alhaalta söpöltä aukiolta, mutta sinne voi myös kivuta katselemaan maisemia. Askelmia on yli 240. Kirkon tornin kerrotaan olleen koko maan korkein, kun se valmistui vuonna 1763.
Porton kuvauksellisin raitiovaunuraide
Äsken mainittu Torre de los Clérigos on samannimisen kirkon kellotorni. Tuon kirkon ohi kolistelee raitiovaunu 22. Vanhoista vaunuista saa napattua postikorttimaisia valokuvia, kun ne kiitävät kirkon ohi (joko yläpuolen kuvassa olevan aukion läpi tai kirkon sivusta mäen rinnettä.)
Porton söpöimmät kujat
Söpöille, rappioromanttisille ja värikkäille kujille voi puikahtaa muun muassa Vitorian kaupunginosassa. Siellä kannattaa pistäytyä myös Mirador da Vitórian näköalapaikalla.
Porton rauhallisin jokimaisemapaikka
Duero-joen, siellä lipuvien veneiden, siltojen ja rantakadun vilinän katselu on mukavaa ajanvietettä. Niitä kelpaa katsella eri kulmista, niin alhaalta veden ääreltä kuin ylhäältä talosokkeloista. Rauhallisin löytämämme paikka maisemien ihailuun oli Rua del Arnaldo Gama -kadun varrella sijaitseva muuri. Se löytyi rähjäisten kattojen yläpuolelta, Ponte Luis I -sillan itäpuolelta.
Porton hauskin kadunkulma
Muutenkin värikkäitä Porton katuja piristää myös katutaide. Muraaleja on sudittu eri puolilta kaupunkia. Kuvassa oleva kekseliäs ja innovatiivinen ”romutaideteos” seisoo Vila Nova de Gaian puolella. Kani löytyy Rua Dom Alfonso III -kadulta.
Porton vilkkain nähtävyys
Vaikka Portossa on paljon matkailijoita, mikään sen nähtävyyksistä ei ollut kesäkuussa hurjien turistimassojen valtaama. Suurimmat väenpaljouden koimme São Benton asemalla. Satavuotiaan asema-aulan seiniin on naulattu 20 000 laattaa, joiden kauniit kuvat kertovat Portugalin historiasta. Ruuhka voi johtua myös siitä, että paikka on käytössä oleva juna-asema. Aulassa parveilevien turistien ohi kiitävät myös matkustajavirrat.
Porton herkullisimmat hetket
Kukaan Portugalissa käynyt ei ole voinut olla näkemättä (ja harva maistamatta) näitä kansallisherkkuja. Pastéis de Nataa (tai Pastéis de Belém) sanotaan suomeksi munatortuksi, kermaleivokseksi tai vanukasleivokseksi. Kuuluisimpia Porton pastéis de nata -paikat ovat muun muassa Manteigaria, Majestic Café ja Fábrica da Nata. Noita herkkuja löytyy kuitenkin joka kahvilasta. Ja kunhan ne ovat lämpimiä, ainakin minulle maistuu. Oi miten suussasulavaa!
Porton helpoin nousu
Porton keskusta-alueen välimatkat eivät ole niin suuria, etteikö kaupunkiin voisi tutustua hyvin jalan. Jalkapatikkaa hankaloittaa kuitenkin korkeuserot. Porto on portaiden ja mäkien kaupunki. Tarpeen tullen – taikka vaihtelun tai kokemusten halussa – voit ohittaa porrastreenin esimerkiksi nousemalla joenuomasta kuvassa olevalla Funicular dos Guindais –köysihissillä. Matka kustantaa pari euroa.
Porton erikoisimmat portaat
Kuten juuri ylempänä mainitsin, Porto on portaiden kaupunki. Hauskin portaikko, joihin törmäsin, sijaitsee La Vila Nova de Gaian kaupungin puolella. Seinämaalauksin koristellut portaat löytyvät Rua de Gen. Torres -kadun alapuolelta.
+ Porton parhaat bileet
Satuimme kaupunkiin juhannuksena eli São Joãon päivänä, joka on Porton vuoden suurin juhla. 23.6. kaupunki täyttyy konserteista, katuruokakojuista, musiikista ja ilotulituksista.
PS: Porto on kuuluisa viineistään, mutta koska itse kannoin tuolloin pientä palleroa mahassani, jätimme portviinikellarit väliin. Portviinin saloihin vinkkejään on jakanut muun muassa:
Tämä matka -blogin Anna: Oon mä juonut portviiniä Portossa ja
Matkalla lähelle ja kauas -blogin Sari : Portviiniä ja Ribeiraa
Joko seuraat Eevagamundan värikkäitä matkakuvia Instagramissa ja tarinoita Facebookissa?
Kiitos ja kumarrus linkkaamisrsta. Nyt haluan takaisin. Me emme löytäneet noin hienoa jänistä ja tuo portaikko. Kerrassaan upea.
TykkääLiked by 1 henkilö
Porto on kyllä viehättävä kohde! Itse olen käynyt siellä vuosia (apua, vuosikymmeniä) sitten. Silloinkin se viehätti ja viinitilakierroksella oli hauskaa, vaikka kaupunki olikin aika rosoisen ränsistynyt.
TykkääLiked by 1 henkilö
Olipa hauska juttu! Tosi mielenkiintoisia paikkoja ja vinkkejä. Etenkin nuo muraalit ja rappuset! 🙂
TykkääTykkää
Siis tuohan on aivan huikean hienoa katutaidetta tuo jänis – Kiitos, kun jaoit!
Porto on edelleen places-to-visit-as-soon-as-possible-listallani, eikä vähiten sen vuoksi, että Portugal jakaa historiaansa Goan kanssa, josta olen paljon blogannut.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos linkkauksesta! Olimme tosiaan Portossa myös vain hetken. Kaupungin kiertäminen jäi hieman vähiin, sateisen sään takia, mutta kyllä sitä paljon ehti silloinkin nähdä ja etenkin tutustua portviiniin 😀
TykkääLiked by 1 henkilö
Kylläpä tuli ikävä Portoon. Tuttuja, kauniita maisemia 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Portugali taitaa olla jo muuten pitkin ja poikin koluttu, mutta ihana Porto alueineen odottelee vielä (ja Azorit tietty<3). Ehkä ensi tai seuraavana kesänä voisi taas piipahtaa – ja Porto on todellakin listalla. Kiitos postauksestasi, Porto kipusi juuri takaisin ensi kesän suunnitelmalistalle 😉
TykkääLiked by 1 henkilö