Antequera Andalusia

10 suomalaista tapaa, jotka ovat espanjalaisten mielestä hulluja

Espanja ja minä vietämme kuudetta vuosipäiväämme. Se kirvoitti taas kulttuurierojen tarkasteluun. 

Syyskuu on aina pieni välisummauksen paikka. Sen lisäksi, että omaan vuosimittariini pyörähtää uusi luku syyskuussa, vietämme vuosipäivää myös mieheni ja Espanjan kanssa. Tapasimme kahdeksan vuotta sitten syyskuussa Hollannissa ja parin vuoden kiertolaiselämän jälkeen asetuimme syyskuussa 2013 asumaan Málagaan.

Tässä vaiheessa vuotta tulee pohdittua muun muassa näitä kuluneita Espanjan vuosia ja  sitä, miten aika rynnii eteenpäin niin hirveetä vauhtia. Justhan tulin tänne ja kipuilin, miten rakentaisin elämäni ja tulisiko siitä yhtään mitään. Ainakaan tällä hetkellä en voisi kuvitella asuvani missään muualla kuin täällä Euroopan lounaiskulman rantamaisemissa.

Arjessani olen kuitenkin paljon tekemisissä muiden suomalaisten kanssa täällä Málagassa. Kun vietän päivittäin aikaa sekä espanjalaisten että suomalaisten kanssa, kiikun koko ajan kulttuurien välillä. Tapa- ja kulttuurierot ovat koko ajan aika käsinkosketeltavia.

Olen kirjoittanut espanjalaisten tavoista aiemmin muun muassa:

Minua haastateltiin aiheesta viime vuonna myös Ilta-Sanomiin.

v

Mutta mitä espanjalaiset (andalusialaiset) ajattelevat suomalaisten tavoista?

Monet meille normaalit toimintamallit näyttäytyvät toiselta puolelta Eurooppaa ihan hupsuna. Osalle on hyvä selitys. Osaan espanjalaisten ihmettelevistä kysymyksistä en osaa vastata. Niin vain on aina tehty…

Tässä 10 kummastuksen aihetta:

1. Lapset nukkuvat päiväunet ulkona

Olen sata kertaa saanut vastata kysymykseen, että eihän ole totta, että vauvat laitetaan ulos pakkaseen nukkumaan. ”Se on vitsi, eikö niin?” kysytään huolestuneena. Eräässä moneen kertaan uusintana esitetyssä tv-ohjelmassa näytettiin kuvaa huuruisesta lastenvaunurivistöstä suomalaisen kahvilan ulkopuolelta. Se taisi järkyttää ainakin kylmää pelkääviä andalusialaisia.

Espanjassa lapset eivät nuku siestaansa ulkona. 😀

2. Sukkasillaan tai avojaloin oleminen

Joku hengailee kengittä esimerkiksi omassa kodissaan. Kamalaa! Likaista!

Kun muistelemme viimevuotista Suomen-matkaamme, yksi Espanjan sukulaiseni ei voi olla mainitsematta, miten yhden vierailupaikkamme isäntä otti muina miehinä vieraat vastaan avojaloin. Ja oli koko vierailun ajan ilman kenkiä ja sukkia!

Ei ole selvinnyt, mikä ihmisen jaloissa on niin ällöttävää tai saastaista, mutta useat espanjalaiset tuntuvat pitävän kenkien riisumista muiden kuin perheenjäsenten edessä jotenkin härskinä tai likaisena.

Meillä Málagan kotona ei pidetä ulkokenkiä jalassa sisällä, mutta monille vieraille se on kova pala. Lainaan heille sisäkenkiä, jos kenkien riisuminen muuten tuntuu ylitsepääsemättömältä.

3. Lounas kello 11

Suomalaisten lounastaminen siihen aikaan, kun espanjalaiset vasta syövät aamiaista (tai kakkosaamiaista) saa aina naurut. Sama on toki myös kello 18 syötävän illallisen kanssa.

Muuten joustavat espanjalaiset ovat tarkkoja ruoka-ajoistaan. Lounas kuuluu syödä noin kello 14–15 ja illallinen 21–22.

4. Bileissä vauvojen asuissa

Vauvojen asuilla eli kokovartalohaalareilla viittaan siis opiskelijahaalareihin. Niissä juhlivat opiskelijat – varsinkin täydessä tällingissä muuten olevat nuoret naiset – aiheuttavat espanjalaisissa hilpeyttä. Suomessa vaihto-opiskelijana olleet tuttavani nauravat noille suomalaisten vauvapuvuille.

Lisäksi suomalaisten juhlat alkavat espanjalaisten mielestä ihmeelliseen aikaan eli alkuillasta. Espanjassa bileet käynnistyvät yleensä vasta illallisen jälkeen eli jopa lähempänä puoltayötä.

5. Sauna ja vihtominen

Se, että eteläeurooppalainen ihmettelee alasti pikkuisessa lautakopissa istumista ja toisen piiskaamista risuilla, ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä.

Espanjassa saunoja löytyy kylpylöistä ja jopa kuntokeskuksista, mutta ”sauna finlandesa” -kylteistä huolimatta, ne ovat lämpötilaltaan, kosteudeltaan, kiukaaltaan ja tunnelmaltaan kaukana aidoista suomalaisista. Vihdasta tai vastasta he eivät ole koskaan kuullutkaan.

Espanjan ja Suomen kulttuurierot

6. Lapsen nimi kerrotaan paljon ennen syntymää

Kun suomalainen vauva syntyy, hän on usein viikkojen tai jopa kuukausien ajan nimetön. Perinteisesti nimi paljastetaan vasta kaste- tai nimiäistilaisuudessa. Jotkut hurjimmat tosin kertovat nimen jo lapsen syntyessä, mutta sekin on Espanjassa ihan käsittämättömän myöhään!

Espanjassa kohdussa olevalla sikiöllä on oltava nimi alusta asti. Jos lapsen nimeä ei kerrota, kun lapsen sukupuoli on jo ultrassa selvinnyt, voi varautua kysymystulvaan ja vitseihin nimettömästä lapsesta.

7. Laihaa kahvia kitataan hirveitä määriä

Suomessa tarjotaan kahvit vieraille oli kellon aika mikä tahansa. Perinteisesti työpaikoilla pidetään monta kahvitaukoa ja palavereissa ryystetään kuppi toisensa perään.

Vaikka Espanjassa on todella elävä kulmakahvilakulttuuri, ei keskivertoespanjalainen juo kahvia koko ajan päivän mittaan. Tyypillinen on aamukahvi tai myöhäisen iltapäivän kahvi. Kuppeihin kaadetaan vahvempaa kahvia kuin Suomessa, mutta hyvin pieniä määriä.

8. Ravintolalaskut jaetaan sentilleen

Suomessa tyypillinen ja yleinen tapa, että ravintolan tarjoilija erottelee jokaisen seurueen jäsenen tilaaman ruoan ja juomat omalle laskulleen ihmetyttää. Osaksi se voi olla ihailua edistyksellisyydestä, mutta olen kuullut myös kommentteja, jotka viittaavat suomalaiseen luonteenlaatuun. ”Ovatko suomalaiset niin pihejä, etteivät voi vain jakaa laskua porukan kesken tasan? Ei kai se ole niin tarkkaa?”

Nykyään Andalusiassakin jotkut ravintolat hyväksyvät laskun puolittamisen ja sen maksamisen eri korteilla, mutta eri annosten ja juomien jaottelu lukuisille eri laskuille menee jo yli hilseen. Rahashow on seurueen tehtävä, eikä sitä pidetä mitenkään vaikeana.

9. Mutta itse ruokaa ei jaeta!

Vaikka lasku jaetaan tasan, ruokaa ei jaeta. Suomalaiset tilaavat jokaiselle oman annoksensa.

Tapaskulttuurin maassa lukuisten annosten tilaaminen ja niiden jakaminen koko seurueen kesken on niin tavallinen tapa, että niin tehdään usein kysymättäkin. Kaikki vain iskevät haarukkansa tai lusikkansa samaan soppaan – ja kyllä: voit työntää yhteiselle lautaselle haarukan, joka on ollut jo suussasi. Ei ongelmaa.

10. Alkoholikulttuuri

Ja tietenkin myös suomalaisesta alkoholikulttuurista on tullut sanomista. Yksi espanjalaisnainen tiivisti ensitapaamisellamme kokemuksensa suomalaisista näin: ”Suomalaiset tykkäävät alkoholista niin paljon, että juovat jopa lämmintä olutta”, hän kauhisteli.  Totta.

 

Mitä suomalasia tapoja ulkomaalaiset ovat ihmetelleet sinulle? Kerro kommenteissa, näitä on varmasti paljon lisää.

Joko seuraat Eevagamundan värikkäitä matkakuvia Instagramissa ja tarinoita Facebookissa?

 

❤ Eeva

 

 

4 Comments

  1. Espanjaan

    Nämä ovat aina mielenkiintoisia juttuja. Olen jutellut näistä espanjalaisten ystävieni kanssa ja on puolin ja toisin naurettu näitä. Paria en tiennyt, noita lasten nimiä ja vauvahaalarijuttuja. Olemme myös jutelleet monenlaisista sanonnoista, eli siitä että espanjan kielessä ja suomen kielessä ilmaistaan asioita hauskasti eri sanoin. Kun suomalaiselle joku on hepreaa, espanjalaiselle se onkin kiinaa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Jenni Lipponen

    Ihan mahtava postaus! 😄👏🏼 Tosi hyviä ja osuvia espanjalaisten ajatuksia Suomesta ja suomalaisten tavoista.

    Meidän kotona Barcelonassa otetaan kengät myös pois. Yleensä paikalliset vieraat ovat ymmärtäväisiä, mutta välillä on tullut vastahakoisuutta. Sit onkin tullut hauskoja tilanteita, kun tajuttu, että se johtuukin siitä, että heillä on jalassaan rikkinäiset tai eri pari sukat 😂 Eivät olleet lähtiessä ajatelleet, että joutuvat sukkasilleen. 😄

    Tuosta lasten nimestä tuli mieleen muuten kans ihmettely siitä, että mulla ei ole korvakorureikiä korvissa. Täällähän usein tyttölapsille laitetaan korvakorut neuvolassa jo lapsen ensimmäisinä kuukausina. Multa on kysytty, olivatko vanhempani jotenkin edistyksellisiä ja kapinallisia, kun halusivat antaa minun itse päättää isompana, haluanko reikiä korviini. 😂

    Terveisin Jenni Barcelonasta
    https://ithappensinbarcelona.com/

    Liked by 1 henkilö

    1. Eevagamunda

      Kiitos kommentista Jenni! Juu, tuo korvakorujen laittaminen pikkuvauvoille on puolestaan yksi suomalaisen silmiin erikoiselta näyttävistä espanjalainen tapa. Ja jos pikkutytöllä ei ole korvareikiä, kadulla kaikki ihastelevat, että oi miten söpö poika 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s