Nyt oon anteeksipyynnön velkaa. Oon nimittäin syyllistynyt ennakkoluuloisuuteen ja syrjintään. Teon kohde on reilun 40 000 asukkaan andalusialainen kaupunki. Anna anteeksi Antequera! Oot kiva!
Kaikki sai alkunsa siitä, kun maaliskuisena lauantaina päätimme ton mun andalusialaiseni kanssa lähteä pienellä päiväretkelle. Hän ehdotti meiltä Málagasta alle 50 kilometrin päässä sijaitsevaa Antequeraa. Naah. Mitä siellä muka on? Andalusialainen vakuutti entisen opiskelukaupunkinsa (kyllä, siellä on yliopisto) olevan viehättävä. No mennään.
Olin kyllä aiemmin tutkinut Antequeran 5 000 vuotta vanhat paasikammiot ja pari viikkoa sitten reippailin viimeksi El Torcalin miljoonia vuosia vanhojen kalkkikivien välissä (viimeisimmässä blogipostauksessa tästä enemmän), mutten tiennyt, kuinka kiva itse kaupunkikin on.
Oon viipottanut kaupungin ohi ja jopa läpi monta kertaa, mutta vasta nyt menin ensi kertaa tutkimaan sitä. Teollisuusalueiden ja perusespanjalaisten kerrostalojen takaa paljastui hieno linnoitus, kymmeniä eri tyylisiä kirkkoja, houkuttelevia appelsiinipuiden reunustamia aukioita, kutsuvia terasseja, suloisia pikkukaupungin rauhaa henkiviä katuja ja suuri valkoinen talomeri.
Antequera on siis tosi söpö andalusialaiskaupunki. Olen useasti hehkuttanut ihastustani andalusian valkoisiin kyliin, ja Antequera on kuin niiden isoveli. Se on kaupunki, mutta kuitenkin kylämäinen – ja ylempää linnalta tai näköalapaikalta katsottuna se näyttää huikealta valkoisten talojen tilkkutäkiltä.
Pahoittelujeni painoarvoa lisätäkseni, koen velvollisuudekseni nyt julkisesti kertoa, miten hyvä paikka Antequera oikeesti on.
Antequerassa on kolme Unesco-kohdetta
Kaikkia eivät maailmaperintökohteet hetkauta, mutta historian ystäviä tai Unesco-bongareita tieto kaupungin kolmesta kohteesta voi vetää puoleensa.
Antequeran kolme esihistoriallista hautakammiota, joista vanhin on noin 5800-vuotias, lisättiin Unescon listalle vuonna 2016. Niiden katsotaan olevan kivipaasien painon vuoksi uniikki arkkitehtuurinen taidonnäyte sekä tärkeä esimerkki tuon ajan hautakulttuurista. Unescon listalle pääsivät myös kokonaisuuteen kuuluvat El Torcalin kalkkikivipuisto ja La Peña de los Enamorados -vuori.
Antequera on edullinen herkuttelupaikka
Jos pienet oluet ja kahdet tapakset kummallekin sai 8 euron hinnalla, pitäisin sitä edullisena. Ja näitä tyypillisiä ei niin hohdokkaita, mutta perinteisiä ravintoloita terasseineen riittää. Kannattaa maistaa porraa (eli gazpachon tyyppistä kylmää tomaatti-paprikakeittoa). ”Porra antequerana” on kuuluisa Andalusiassa.
Antequera on autenttinen
Autenttisuudelle ei kai ole pitävää mittaria. Tituleeraankin Antequeraa autenttiseksi ihan vain sillä perusteella, että se oli täynnä paikallisia, heidän kotejaan ja perinteisiä siestan ajaksi sulkevia puotejaan. Enkä nähnyt siellä matkamuistokojuja, brittiaamiaista mainostavaa pubia, enkä kahta jenkkituristia enempää.
Antequerassa voi kivuta linnalle
Kuten monessa andalusialaiskylässä ja kaupungissa, Antequerankin arabimenneisyyden näkyvin julistus on sen Alcazaba-linnoitus. Paikalla on ollut rakennelmia jo roomalaisten aikaan, mutta pisimpään kukkula hallitsivat arabit, aina 1400-luvulle saakka.
Nyt 4 euron sisäänpääsymaksulla saa audiokierroksen linna-alueelle ja kivuta linnoituksen torneihin ja nauttia huimista maisemista yli kaupungin.
Antequera oli Andalusia pääkaupunkiehdokas ja Andalusian sydän
Nyt tuntuu hassulta, että pikkuisesta Antequerasta piti tulla Andalusian pääkaupunki, kun aluehallintoa uudistettiin Francon jälkeen 1970-80-luvun vaihteessa. Toisaalta se on loogista, onhan se vanha ja vahva kaupunki ja maantieteellisesti hyvin keskellä Andalusiaa.
Andalusia on muuten alue iso, pinta-alaltaan kolme kertaa Tanskan kokoinen! No paljon suurempi Sevilla kuitenkin valittiin Anteqeuran sijasta pääkaupungiksi.
Antequeraa vartioi tarunhohtoinen vuori
Jos kipuaa vähänkin Antequeran kattojen ylle, voi nähdä jo mainitun Unesco-vuoren, tarunhohtoisen Peña de los Enamoradosin eli suomeksi Rakastuneiden kallion. Sen taian tunsivat jo kaukaiset esi-isät, kerran rakensivat tuhansia vuosia sitten hautakammioiden suuaukot sen suuntaan.
Intiaanivuoreksikin muotonsa takia kutsuttu vuori nousee yli 800 metriin merenpinnan yläpuolelle. Legenda kertoo rakastuneen muslimiprinsessan ja kristityn nuorukaisen hypänneen sen laelta yhdessä kuolemaan, jotta eivät joutuneet erotetuiksi.
Antequerassa on Espanjan eniten kirkkoja asukaslukua kohden
Kaupungin katukuvaa kaunistaa 33 eri vuosisatoja ja arkkitehtuuria edustavaa kirkkoa. Antequerassa onkin turistitoimiston mukaan Espanjan kaupungeista eniten kirkkoja asukaslukuun nähden.
Antequera on lähellä kaikkea
Kuten aiemmin mainitsin, Antequera on maantieteellisesti Andalusian keskiössä. Se on puolessa välissä Málagaan ja Granadaa, jonka lisäksi suuret kulttuurikaupungit Córdoba ja Sevilla ovat 100:n ja 150 kilometrin päässä.
Vinkki: Jos olet matkustamassa Andalusiaan, tee Antequeraan ainakin päiväretki!
Jos haluat kokea myös sen ulkopuolella sijaitsevat Unescon maailmanperintökohteet, varaa aikaa enemmän.
Onko sinulla ollut jostain kaupungista ennakkoluuloja, jotka ovat osoittautuneet vääräksi?
Joko seuraat Eevagamundan värikkäitä matkakuvia Instagramissa ja tarinoita Facebookissa?
Onneksi pyysit anteeksi 🙂 Antequera on juuri sellainen kuin kuvasit, viehättävä, monipuolinen ja autenttinen. Kävin kerran kaupungissa, vietin kerran päivän Torcalissa ja yhdellä matkalla poikkesimme tsekkaamassa nuo dolmenit. Vielä yksi lisäys sinun tekstiisi: Kerran ajoimme Antequerasta vähän eteenpäin, eli Cartaojalin pieneen valkoiseen kylään ja kävelimme kylässä ja sen ulkopuolella. Sieltä oli upeita näkymiä tuolle mainitsemallesi Rakastuneiden kalliolle ja sen lähellä oleville oliivilehtorinteille. Huh, innostuin niin, että taidan lähteä uudelleen.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista Aila! Cartaojalissa en ole koskaan käynyt. Sekin kuulostaa ihanalta niin kuin lähes kaikki Andalusian valkoiset kylät.
TykkääTykkää
Minä olen joka kerta ennakkoluuloinen ja vastaavasti joka kerta olen joutunut toteamaan ennakkoluuloni vääriksi. Minun ennakkoluuloni koskevat kaupunkien sijasta paljon suurempia alueita, kuten esimerkiksi Aasiaa. Kun menin Intiaan, niin höpön pöpön, se olikin hyvä mesta, itse asiassa ihan parhaimpia.
Yksi syy ennakkoluuloihini on pelko omasta turvallisuudestani maissa, joissa suhtautuminen sateenkaariväkeen on ikävää, mutta olen monta kertaa huomannut, että maan lait ja poliitikkojen tai pappien lausumat eivät ole sama kuin mitä kadunmiehet ja kadunnaiset ajattelevat. Anarkistina on hyvin helppo ajatella näin, mutta se tuppaa unohtumaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista Stacy! Ennakkoluuloja on varmasti kaikilla, toisilla enemmän. Vaikka niistä yrittäisi tietoisesti päästä eroon, monet ovat tosi tiukassa ja syvällä. Paras lääke niiden hoitoon onkin juuri matkustaminen!
TykkääTykkää
Costa del Solin edustaja juuri lupaili Matkamessuilla, että tässä on nouseva suosikki ja tuleva hittikohde. Lennot on nyt vihdoin varattu kesäksi, joten listalle mahtuu vaikka mitä paikkoja, ehkäpä pitäisi käydä ennen kuin ne ennustukset toteutuvat…
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitti kommentista Milla! Tuleva hittikohde! Oho. No toisaalta se ei yllätä yllämainittujenkin Unesco-leimojen, suloisuuden ja sijainnin vuoksi. Jos roadtrippaat Andalusiassa, Antequera solahtaa varmasti helposti reitille 🙂
TykkääTykkää
Wow! Onpa kaunis kylä! 🙂 Harmi, että tuolla päin asuessa tuli niin vähän tutkittua naapuri kyliä ja tämäkin on jäänyt väliin. Mutta aivan mielettömän kauniita ja houkuttelevia kuvia! Sait ainakin minulle myytyä Antaquerran!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Sandra! Jos joskus vielä palaat kulmille, laita Antequera listalle (tosin Andalusiassa se suositeltavien kohteiden lista on pitkä) 🙂
TykkääTykkää
Andalucia kiehtoo minua, mutta vaikka olen käynyt Espanjassa monesti, en ole vielä noille kulmille päässyt! Antaquerra näyttää ja kuulostaa söpöltä, kivoja kuvia!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! Laitahan Andalusia pikaisesti matkakohdelistalle! 😉
TykkääTykkää
Nyt pitää kysyä asiantuntijan mielipidettä. 🙂
Malagan lentoliput taskussa ja huhtikuun alussa Andaluciaan 9 päiväksi yksin. Tarkoituksena nähdä just muutama pueblos blancos ja ehkä yksi kaupunki. Mitä valitsisit? (huom! Sevilla, Cadiz, Ronda, Granada, Nerja ja Malaga koluttu 10 vuotta sitten eli nyt jotain muuta.) Oon itse googlaillut kyliä ja vahvoina ehdokkaina nyt Olvera, Arcos de la Frontera ja ehkä Grazalema. Tämä Antequera voisi olla yksi vaihtoehto myös. Riippuu myös miten noihin pääsen, liikun bussilla, ajokorttia ei ole. Cordoba myös vähän kutkuttaa. Mutta liikaa en halua tunkea noin lyhyeen aikaan.
Heitä muutama oma suosikki, tosin luin just taas kertauksena sun jutun noista valkoisista kylistä. Liikutteko itse aina autolla? Alsan sivuilla kävin jo katsomassa bussiaikatauluja. Osaatko heittää jonkun halpis bussiyhtiön, niinkuin Onnibus Suomessa? Kiitos jo etukäteen. 🙂
TykkääTykkää
Tervetuloa Andalusiaan! No jos Málaga, Sevilla ja Granada on käyty, suurimmista kulttuurikaupungeista puuttuu juurikin Córdoba. Se on kyllä upea paikka historiasta tykkääville. Piipahdin itse viimeksi pari viikkoa sitten. Ja nuo kaikki mainitsemasi Cadizin maakunnan kylät ovat kivoja. Lisäisin tuolta suunnalta listaan myös Vejer de la Fronteran ja Setenil de la Bodegasin. Meillä on tosiaan auto, jolla huristellaan pitkin kyliä. Córdobaan pääsee Málagasta helposti, mutta kylien suhteen on jo vähän hankalampaa. Alsan sivuilta löytyy pitkien matkojen linjoja, mutta lisäksi on pienempiä yhtiöitä, joita linkkaan tähän: Málagasta pääsee bussilla Cádizin kaupunkiin (http://malaga.avanzagrupo.com) ja sieltä maakunnan linjoilla (http://siu.cmtbc.es/en/index.php) kyliin. Tulee tosin vähän mutkaa. Yks vaihtoehto olis mennä Málagasta Córdobaan ja sieltä suoraan Rondaan, josta taas on hyvin bussiyhteyksiä noihin Cádizin kyliin (http://www.turismoderonda.es/images/www/dynamic/pdf/horarioautobuses.pdf) Toivottavasti tästä oli jotain apua. Laita toki vaikka maililla tai Facebookin kautta lisäkysymyksiä, jos niitä tulee. Niin ja kiitos asiantuntijaleimasta 🙂
TykkääTykkää
Kiitos tosi paljon hyvistä ideoista ja informaatiosta! 🙂 Pitää tsekata nuo bussit ja ehkä senkin perusteella hahmotella reittiä. Alsan busseilla pääsee muuten mm. Malagasta Olveraan ja Arcos de la Fronteraan asti, mutta vain kerran päivässä. 🙂
Cordobaan pitää tutustua vielä tarkemmin, sinne on ehkä ”pakko” mennä. Ihan liikaa kohteita, liian vähän aikaa! 😀
TykkääLiked by 1 henkilö