kesä 2018 reissut paketttiin

IGTT: Missä reissasin tänä kesänä?

Vaikka Suomessa moni on karistanut menneen kesän hiekat jaloistaan jo kauan sitten ja  syksy on jo pitkällä, Espanjassa elokuu on vielä täysi – oikeastaan tärkein – kesäkuukausi. Itse siis alankin valumaan syksytunnelmiin pikkuhiljaa vasta nyt syyskuun alussa.

Samalla kun laitan kesää pakettiin, ajattelin koota yhteen myös kesän menneet matkat.

Päätin myös osallistua ensimmäistä kertaa IGTT:hen eli Instagram Travel Thursday -tempaukseen. Syyskuun teemana on omakuvat, joten esittelen nyt menneen kesän kohteet niiden kautta. Ja kuten IGTT:n sääntöihin kuuluu, postauksessa saa käyttää vain Instagramissa jo julkaistuja kuvia.

Kesän raja on häilyvä ja myös maa- ja kulttuurikohtainen. Andalusiansuomalaisena päätin nyt, että minun kesäni alkaa toukokuusta ja loppuu elokuuhun. Tässä viimeisen neljän kuukauden reissuni:

 

Sevilla, Espanja

Sevilla

Toukokuussa teimme viikonloppureissun Andalusian pääkaupunkiin Sevillaan. Viikonloppu oli lämmin ja kulttuurin, musiikin ja tapasten täyteinen.

Upeasta Sevillasta voit kurkata lisää myös täältä: Andalusian rakastetuimman kaupungin parhaat palat – 7 syytä suunnata Sevillaan

 

Tel Aviv, Jerusalem ja Kuollutmeri, Israel

Tel Aviv IsraelKalliomoskeija Jerusalem Israel

Israel Jerusalem öljymäki

Toukokuun lopulla pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa Lähi-itään. Suuntasimme Israeliin. Tel Aviv paljastui yllättävän boheemiksi ja rennoksi rantakaupunkikohteeksi, josta jäi mieleen etenkin Jaffan vanhakaupunki.

Jerusalem oli puolestaan vaikuttava ja ristiriitainen kaupunki. Sen lisäksi teimme päiväretken maailman matalimpaan paikkaan ja otimme suolaisen kylvyn Kuolleellamerellä.

Melilla, Espanja

Melilla Espanja

Kesäkuussa vietin viikonlopun myös Afrikan mantereella. Espanjalle kuuluvassa Melillan autonomisessa kaupungissa uppouduin Välimeren etelärannikon rantahiekkaan ja erikoislaatuisen kaupungin historiaan.

Melillasta voi lukea lisää täältä: Melilla – eksoottisin pala Espanjaa / El lugar más exótico de España

 

Roadtrip Cádizin maakunta, Espanja

cadiz tekojärvet

cadiz roadtrip

Kesäkuun puolessa välissä jäin kesälomalle ja sain ihania vieraita Suomesta. Málagassa vietetyn yhteisen ajan lisäksi hurautimme ystävieni kanssa automatkalle Andalusian Atlantin puoleiselle rannikolle. Rantojen lisäksi tutkimme Cádizin maakunnan kauniita valkoisia kyliä, järvialuetta ja kaupunkeja.

 

Road trip, Suomi

Helsinki TuomiokirkkoSavonlinna SuomiSuomi-roadtrip Ruka

Kesäkuun lopulla suuntasin Suomeen. Lähes kolmeviikkoisella reissulla ehdin nähdä ystäviä ja kiertää Suomea autoillen poikaystävän ja perheen kanssa. Suomea ristiin rastiin kiertäessä mittariin kertyi ainakin kymmenen kaupunkia ja monta tuhatta kilometriä. Ehdimme nauttia Suomen kesästä muun muassa Helsingissä, Oulussa, Kuusamossa, Kolilla, Savonlinnassa ja Turun seudulla.

 

Viikonloppureissu häihin Suomeen

Suomi hääreissu Keuruu

Heinäkuussa palsin Suomesta Malagaan pariksi viikoksi ennen kuin pyrähdin taas kohti pohjoista. Vietin viikonlopun häähumussa Keuruulla.

 

Cabo de Gata, Espanja

Cabo de Gata ranta Andalusia EspanjaCabo de Gata ranta Andalusia Espanja

Elokuussa nautin pääosin Malagan kuumasta kesästä ja muun muassa feria-kaupunkijuhlista, mutta mahtui kuukauteen myös yksi viikonloppureissu. Ajelimme parin sadan kilometrin päässä sijaitsevaan Cabo de Gatan luonnonpuistoon, jossa tutustuimme pikkukyliin sekä loikoilimme rauhallisilla ja upeilla rannoilla.

 

Kesä on nyt paketissa. Missä sinä reissasit viime kesänä?

Terkuin Eeva

Eevagamunda matkaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

Voit seurata Eevagamundaa myös Bloglovin´in kautta

Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Vagabonda.

instagram-travel-thursday-FIN

En Español

Mis viajes del verano 2018

Este post es parte de una campaña organizada por dos blogeras finlandesas. Se llama IGTT (Instagram Travel Thursday) y  todas las fotos en los posts que participen tienen que haber sido publicadas anteriormente en Instagram. El tema de septiembre es ”Fotos de tí”. Hago un resumen de mis viajes de los ultimos meses a través de mis fotos.

El resumen es: cuatro viajes en España: Sevilla, Melilla, pueblos de Cádiz y Cabo de Cata en Almería, dos viajes a Finlandia y un viaje a Israel.

Un beso, Eeva

 

 

 

 

 

 

24 Comments

  1. Travelloverin Annika

    Todella paljon olet ehtinyt viime kesänä matkustaa. Kiinnostavia kohteita myös. Minuakin houkuttelisi Melilla. Jotenkin hassua, että pala Espanjaa on Afrikassa. Toisaalta vaikkapa pala Ranskaa on Intian valtameressä ja useampi pala Karibialla, mutta oman leimansa ympäristö kuitenkin antaa.

    Jos toukokuusta syyskuuhun lasketaan, olin toukokuussa viikon Dublinissa, kesä-heinäkuun kiertelemässä Kaukoitää ja ensi viikolla pikkulomalle Krakovaan. 🙂

    Kiva, että lähdit mukaan ensimmäistä kertaa Instagram Travel Thursdayhin!

    Liked by 1 henkilö

    1. eevagamunda

      Kiitos kommentista Annika! Kesä oli kyllä hieman haipakkaa, jonka vuoksi on vielä monien reissujen vinkit ja fiilikset jakamatta blogissa. Eiköhän nyt syksyllä ehdi paremmin.

      Suosittelen todella Melillaa. Se on pieni ja kiinnostava paikka, jonka näkemiseen riittää pari päivää. Toimii hyvin yhdistettynä Andalusian reissuun (nopeat yhteydet mantereelta) tai Marokon matkaan.

      Sinullakin ollut reissujentäyteiset kuukaudet 🙂

      Tykkää

  2. Frida Ingrid - Ikimatkalla

    Vautsi, oot painanut aika reissumuijana koko kesän ajan! 😀

    Me oltiin toukokuun lopusta kesäkuun loppuun roadtripillä Euroopan halki, jossa tuli ajeltua yhteensä 18 eri maassa, eli se oli aikamoinen reissu! Tuo roadtrip onkin koko kesän ainut virallinen reissu, koska heinäkuussa matkustettiin vain kesämökille ja tehtiin Helvetinjärven kansallispuistoon patikointireissu. Elokuussa ei matkailtu lainkaan, mutta tämän kuun lopussa lähdetään Espanjaan ja Portugaliin jälleen roadtrippailemaan, vaikka syyskuu nyt ei taida virallisesti kesää enää Suomessa ollakaan. 🙂

    http://www.rantapallo.fi

    Liked by 1 henkilö

    1. eevagamunda

      Kiitti kommentista Frida Ingrid! Kuulostaa tosi huikealta teidän 18 maan roadtrip. Vau. Ja nauti Espanjan ja Portugalin kiertoajelusta! Niin kuin tiedät, toisin kuin Suomessa, täällä syyskuu on vielä kesä 😀 Mihin päin suuntaatte? Tuutteko Andalusiaan?

      Tykkää

      1. Frida Ingrid - Ikimatkalla

        Tällä kertaa ei tulla Andalusiaan (vaikka sinnekin on hirvee hinku! <3), vaan lähdetään kiertämään Madridista mun vanhan asuinkaupungin, Salamancan, kautta Portugalin Portoon, josta matka vie Espanjan rannikkoa myöten Galician ja Asturian kautta Baskimaahan, josta vielä lopuksi suunnataan muun muassa Segovian kautta pitkälle viikonlopulle Madridiin. 🙂 Kauhea ikävä ollut Espanjaan, ja ihanaa päästä sinne aurinkoon karkuun Suomen syksyä!

        Liked by 1 henkilö

        1. eevagamunda

          Ihanan kuuloinen reissu! En ole vielä päässyt Portoon, vaikka olen siitä pitkään haaveillut 🙂 Galiciasta ja Asturiasta voin sanoa kokemuksesta, että ovat upeita. Etenkin Asturian värikkäät kalastajakylät on tosi söpöjä ja rannat karun kauniita. Baskimaa taas kuuluu niihin paikkoihin, jotka ovat olleet pitkään bucket listilla. Mukavaa matkaa!

          Tykkää

  3. Terhi | VAGABONDA

    Mulla on ihan sama fiilis, että elokuu – ja jopa syyskuu – on vielä ihan täysin kesää. Elokuu on Kreetalla kuumin kuukausi, joten oli hassua lukea blogeista kesän päättymisestä. Nyt syyskuussa on jo vihdoin syksyn tuntua, vaikka päivälämpötilat huitelee edelleen 30 asteessa.

    Mahtava reissukesä ollut sinulla! Minun kesääni ei mahtunut kuin kaksi reissua Suomeen, ja nekään eivät olleet varsinaisia lomareissuja. Talvesta tulkoon reissurikkaampi! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. eevagamunda

      Kiitos Terhi! Kyllä täälläkin säiden puolesta vielä kesä jatkuu, kun mittari puokkoilee kolmessakymmenessä. Syyskuukin luetaan täällä Espanjassa kesäksi (toisin kuin toukokuu, jonka itse listauksessani laskin kesäkuukaudeksi). Nautitaan siis molemmat vielä näistä Etelä-Euroopan syyskuun kesäkeleistä 🙂 Ja reissurikasta talvea sinulle! 🙂

      Tykkää

    1. eevagamunda

      Kiitos kommentista Veera! Minäkin täällä Espanjassa lähimatkaillessa olen huomannut tuon saman. Eli ettei sillä, onko paikka kaukana kotoa, ole mitään merkitystä siinä, kuinka kiva ja hieno reissu on 🙂 Ja minäkin nautin todella Suomen-reissulla mökillä järven rannalla ja pääsinpä piipahtamaan ensimmäistä kertaa Kolillakin.

      Tykkää

  4. Ansku BCN

    Minua hieman nolottaa se, kuinka vähän olen reissannut Espanjassa :D. Sevillakin käymättä, vaikka aina sinne olen halunnut… Minun kesääni mahtui roadtrip Alpeilla sekä Suomea ja Ruotsia. Ai niin ja olenhan minä käynyt Ranskassa ja Andorrassakin, mutta niitä en oikein osaa laskea lomareissuiksi, kun ne on niin lähellä :).

    Liked by 1 henkilö

  5. virpis (@taynnatieontar1)

    Upeita reissuja ja hienoja kuvia! Israel olisi kiinnostava kohde. Mutta myös Malaga, jossa en ole onnistunut vielä lukuisista haavematkoista huolimatta käymään.
    Oman kesän lasken alkaneeksi Kreetan reissusta toukokuussa, kesällä matkailin Suomessa ja elokuussa piipahdin Tallinnassa. Melko rauhallinen kesä siis. 🙂

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti